LasseLehtonen Syteen tai soteen

Kaikki blogit puheenaiheesta Talouspolitiikka

Ilmastonmuutos torjutaan sinivihreällä talouspolitiikalla

”Päättäjät, laittakaa minut ruotuun vaikka väkisin!”, aneli Docventuresin Riku Rantala paljon jaetussa kolumnissaanviime viikolla. Ilmastoahdistusta on muutenkin ollut tavallista enemmän ilmassa hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n raportin jälkeen.

Välittämisen, huolenpidon ja turvallisuuden budjetti

Hallituskauden viimeinen valtiontalousarvio saatiin valmiiksi tällä viikolla. Se jatkaa vastuullisen talouspolitiikan linjaa. Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) piti ehdottomasti kiinni siitä, että lähestyvät eduskuntavaalit eivät saa hämärtää talouden tulevaisuuden tilaa eikä vaalibudjettia lähdetä tekemään. Jakovaraa ei edelleenkään ole vaikka talous onkin nyt aivan toisenlaisessa asennossa kuin nykyhallituksen aloittaessa. Nyt talous kasvaa, työllisyys paranee ja myös työttömyys helpottaa.

Luurangot taloustieteilijöiden kaapeissa

Helsingin Sanomat muistuttaa monia tieteellisiä aikakauslehtiä siinä, että myös Hesari julkaisee valikoitujen asiantuntijoiden mielipiteitä, jotka noudattelevat ja tukevat toimituksen omaa poliittista kantaa.

Sininen tulevaisuus kopioi Persujen mission, syytä muillakin olisi

 

Sininen tulevaisuus kopioi Perussuomalaisten mission vaatimalla yrittäjyyskasvatusta lapsille / nuorille peruskoulutuksen yhteyteen. Tämä on ollut jo vuosia sitten jopa alkuajoista lähtien Perussuomalaisten ”business idea” -listalla ja tämä oli se yksi syy miksi aikoinaan liityin Perussuomalaisiin.

Taloustieteen imperialismista ja ryhmäajattelusta Suomessa

”Koska talous tutkimuskohteena on avoin järjestelmä, sen tutkimusta ei voi jättää yksin taloustieteilijöille. Pikemminkin taloustutkimus edellyttää moniarvoista poliittisen talouden ymmärrystä siitä, mitä ’talous’ on.”

Vítor Neves ”Economics and interdisciplinarity”

Suomessa ei ole oikeistoa

Viime päivien kykenemättömyys tehdä yksinkertaisiakin markkinatalousmyönteisiä leikkauksia on huolestuttava signaali Suomen poliittisesta ympäristöstä. Yllätys tämä ei kuitenkaan ole, sillä eduskunnasta puuttuu johdonmukaisesti työskentelevä oikeisto.

Katseet kohti palveluvientiä ja kotimaista arvonlisäystä viennin arvioinnissa

Suomen viennin raportoinnissa tavaraviennillä on ollut pitkään ylikorostunut rooli, vaikka yksi merkittävimmistä Nokian notkahduksen pelastajista on ollut palveluvienti, joka VATT:n tutkimuksen mukaan vastasi viime vuonna 36 prosentista viennin kokonaisarvonlisäystä. Palveluviennin osalta ns kotimainen arvonlisäys on huomattavasti tavaravientiä suurempi. Meidän tulisikin kiinnittää yhä enemmän huomiota sekä palveluliiketoiminnan kasvun edistämiseen että kotimaisen arvonlisän huomioarvon kasvattamiseen viennin arvioinnissa ja talouspolitiikassa.

Myrkkyä opposition hallituksen parjauskampanjalle

STT: HALLITUS ON ONNISTUNUT HYVIN TALOUSPOLITIIKASSAAN !

Suomen Talous  kirii:  kasvu on jo  3,6 prosenttia. Ekonomistin arvio: Pitkän aikavälin kestävä kasvu on 1,5 prosenttia.

Suomen talous pistää koko ajan uutta kirivaihdetta pykälään. Heinä-elokuussa BKT:n kasvu nousi Tilastokeskuksen  mukaan 3,6 prosenttiin vuoden takaisesta. Huhti-kesäkuussa bkt kohosi 3,0 prosenttia.

MYÖS työllisyys on kohenemassa. Tilastokeskuksen mukaan työllisten määrän ennakoidaan kasvaneen 0,5 prosenttia viime vuoden heinä-syyskuusta.

Kenellä/millä on eniten vaikutusvaltaa maailmassa?

Jos listattaisiin maailman vaikutusvaltaisimpia tehtäviä, Yhdysvaltain presidentti nousisi monen listan kärkeen - Hesarin mukaan.  Mille sijalle nousisi  seteli- ja rahapainon eli keskuspankin haltijan virka  USA:ssa, EU:ssa ja Venäjällä?       

TAUSTAKSI: Mikä on EKP:n ja keskuspankkien rooli  finanssikriisissä ja virtuaalikuplataloudessa?(KS. ALLA)

 

Voidaan kysyä, kumpi johtaa Yhdysvaltoja presidentti  vaiko USA:n keskuspankin, Fedin pääjohtaja?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä