LasseLehtonen Syteen tai soteen

Kaikki blogit puheenaiheesta Eduskunta

Aktiivimallista iloa ja riemua laajemminkin!


Aktiivimalli on nykyajan ihmeellinen innovaatio, joka sähköistää sohvan pohjalla löhöävän masentuneen työttömän ja saa hänet durasel-pupuna tehtailemaan työhakemuksia ja lörpöttelemään vilkkaasti työkkärin virkailijoiden kanssa sekä osallistumaan vapaaehtoistoimintaan hiki hatussa.

Eutanasia – koska jokaisen tulee saada lähteä arvokkaasti

Eduskunta äänesti yli 63 000 kannatusilmoitusta keränneestä "Eutanasia – aloite hyvän kuoleman puolesta" -kansalaisaloitteesta toissapäivänä. Edustaja Timo Heinosen lausumaehdotus lain läpimenosta mahdollisimman suoraviivaisesti meni nurin äänin 128-60. Jotkut eutanasiaa vastustaneet ovat jo heittäneet serpentiinit ilmaan, ja monet aloitetta puoltaneet taas ovat luopuneet toivosta.

Hjallis Harkimo uskalsi kääntää uuden lehden

Eduskunnan (Ankkalinnan) tasapaino horjahti pahemman kerran, kun liike-elämän Hannu Hanhi, Hjallis Harkimo rikkoi tabut ja rohkeni loikkaamaan suuresta ja mahtavasta Kokoomuksesta. Lasinen katto romahti ja sirpaleita ryhdyttiin kokoamaan. Kokoamisen aikana lasipalaset paljastivat sen minkä Hannu (Hjallis) Hanhi osoitti. Suomalainen politiikka elää ja vaikuttaa värillisen lasikaton alla, kansa ei näe, eikä heille näytetä mitä katon alla on. Se meni hetkellisesti rikki.

Eduskunnan päätös eutanasiasta pettymys, mutta toivoakin on.

Eduskunnan päätös torpata eutanasia kansalaisaloite oli pettymys, mutta jokseenkin odotetun kaltainen. Sosiaali-ja terveysvaliokunta kuuli lukuisan määrän asiantuntijoita ja myös Exitus ry:n kantaa kysyttiin. Yhdistys antoi laajan ja perusteellisen lausunnon asiasta. Kaiken kaikkiaan valiokunta kuuli merkittävän määrän asiantuntijoita. Jopa poikkeuksellisen suuren määrän.

Natsi-, rasisti-, persu- ja kielirasimikortit jyllää. Hiljentyäkö pitäisi?

Kaikki alkoi, kun tein pari blogia, koska tunsin, että tämä saamelaisten pilkkaaminen alkoi mennä jo yli. Mutta kappas, tämä kääntyikin täysin mua vastaan. Omat koirat purevat, koska tuon ilmi myös ikävempää asiaa, varsinki Inarista päin. Twitterissä on alettu nyt haukkumaan jo mua, kun tongin saamelaisten hyvinvointi asiaa ja tuon samalla ilmi, että enhän ymmärrä enää saamenkielestäkään mitään. Blogit ja twiittaukset ovat siis onnistuneet.

 

Eduskunnan vierailijalistat

Eduskuntalaitos tuli saaneeksi roppakaupalla moitteita siitä, että ei toiminut lain mukaisesti. Aikoinaan salaamistarkoituksessa tehty päätös vierailijalistojen tuhoamisesta päivittäin oli virheellinen. Arkistolakiakaan eduskunta ei noudattanut. Virhe oli niin ikään hylätä ennalta tekemäni pyyntö saada tulevien päivien listoja.

Oikeusasiamies antoi asiassa moitteet 26.4.2018 tekemällään päätöksellä. Kaikkiaan asiasta oli tehty yhdeksän kantelua joiden joukossa oli minun lisäkseni kuusi muuta yksityishenkilöä.

Kansanedustajakoulu

Perustetaan koulu kansanedustajille.

Olen pyörittänyt ajatusta muutaman vuoden itsekseni ja yhä tämä tuntuu kiehtovalta ajatukselta. Ymmärrän että asiaan liittyy paljon erilaisia realiteetteja,joten olen kiinnostunut kuulemaan ajatuksianne, mitä pitää ottaa huomioon kansanedustajakoulutuksessa.

 

Mihin tarpeeseen?

Rehelliset Lapin vasemmistolaiset

Eduskunnan entisen talouspäällikön Pertti J. Rosilan muistelmakirja kertoo mielenkiintoisia asioita joidenkin kansanedustajien käyttäytymisestä eduskunnassa. Lappilaisesta näkökulmasta vasemmistolaiset kansanedustajat selviävät puhtain paperein, kun taas esimerkiksi keskustan joukoista löytyy petoksesta tuomion saanut Lasse Näsi.

Kunnian mies on lojaali

Olen tehnyt oman oikeustieteen maisterityöni lojaliteettivelvollisuuden loukkaamisesta. Miksi, sen vuoksi että se on keskeinen osa sopimusten maailmaa, historiaa ja tätä päivää. Ihmisten historia on täynnä lojaliteettia ja sen kytkeytymistä sopimuksiin. Näin oli jo roomalaisessa oikeudessa ja on ollut aina sen jälkeen.

Palaan eduskuntaan kesäkuussa, luovun Keskustan jäsenyydestä

Viime viikonloppu jää Suomen poliittiseen historiaan merkittävänä käännekohtana. Ilmeisesti se sinetöi minulle niin rakkaan Keskustan kuihtumisen pienpuolueeksi.

Viime viikonlopun jälkeen kukaan ei voi sanoa, ettenkö olisi tehnyt kaiken mahdollisen puolueen pelastamiseksi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä