LasseLehtonen Syteen tai soteen

Kaikki blogit puheenaiheesta Yksityinen

Ulkoistamisen logiikka

Olen miettinyt seuraavaa paradoksia. Otetaan esimerkisi vaikka sairaala, jossa on vaikka joku reilu 500 työntekijää.

Sotepiiri päättää ulkoistaa tämän sairaalan toiminnot yksityiselle yhtiölle. Ulkoistamisen ehdot ovat seuraavat:

  • Sotepiirille koituu vähemmän kustannuksia (koska eihän ulkoistaminen muuten olisi järkevää sotepiirin kannalta)
  • Yksityinen yhtiö saa toiminnasta voittoa (koska eihän ulkoistaminen muuten olisi järkevää yhtiön kannalta)

Muistetaan vielä, että yksityinen yritys maksaa voitostaan veroja.

Asunnottoman on vuokrattava soutuvene yksityisalueekseen

On kummallista, että atomipommi voidaan laillisesti pudottaa ihmismassojen päälle, mutta julkisella kadulla asunnoton ei saa laillisesti juoda alkoholia. Koditon ei sitä voi juoda myöskään kotona. Asunnottoman on vuokrattava yksityisalueekseen soutuvene, jotta hän voi juoda valtiolta ostamansa alkoholin laillisella alueella. Helsinginkadulla kävellessä tulee vastaan aitoja kansalaisia yhteiskunnan sosiaaliturvan ulkopuolelta. Köyhä saattaa kävellessä miettiä, miksi sosiaaliturvan ulkopuolelle jää ihmisiä, jotka sitä kaikkein eniten tarvitsevat.

Sote syntyi, mutta jääkö henkiin

Juuri syntynyt soteratkaisu poikkeaa edellisistä siinä, että sen synnyttämiseksi tarvittiin julmin julkisuuteen saatettu uhkaus, joita pääministeri voi käyttää. Kokoomus taipui Sipilän edessä, kun vaihtoehtona oli hallituksen kaato. 18 aluehallintoa on kaukana siitä mitä Kokoomus tavoitteli soteuudistukselta. Mutta uhkaus tepsi, kun balsamina haavoille oli kirjaus valinnanvapaudesta.

 

Työn ja sen välineen uudelleen jako jatkuu, vain väärään suuntaan

On jälleen todettava, kuinka globaali maailma vie mennessään.

 

Monet liiketoimet ovat pitäneet yksityisen nimensä, vaikka niiden omistus on muuttunut

jo aikaa sitten. Weir ei siis myöskään ole mitenkään yksityinen liiketoiminta.

 

Niinpä en ole hämmästynyt, että nykyisen Metson ostajaa siteerataan skottilaiseksi firmaksi.

Sitä se ei kuitenkaan ole. Sen alkuun saattaja saattoi olla, vuosikymmeniä sitten.

 

Liiketoiminta ostettiin suvulta pois jo 1980 luvun alkupuolella.

 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä