*

LasseLehtonen Syteen tai soteen

Kaikki blogit puheenaiheesta Rääkkylä

Hyvää itsenäisyyttä!

KHO:n Rääkkylä päätös on voitto paitsi kunnalle myös voitto kunnalliselle itsehallinnolle. Toisen kerran tällä vuosikymmenellä Rääkkylä oli itsehallinnon puolustuksen eturintamassa.

Pakkoliitokset eivät edistä yhteistyötä. Siksi ihmettelen Karjalaisen pääkirjoitusta 26.11, jossa toivotaan, ettei Rääkkylä kääntäisi selkäänsä kuntayhteistyölle. Kuka, missä ja milloin on esittänyt, ettei Rääkkylässä haluttaisi yhteistyötä? On selvää, että kunnat tarvitsevat toisiaan.

Syrjäisyys ja saaristo-osakunta lisät

Vihdoinkin valtionvarainministeriö on ainakin selvitystasolla tarttumassa oikeaan asiaan. Valtiovarainministeriö selvittää valtionosuuksieen saaristo-osakunta lisiä ja syrjäisyystekijöitä. (katso oheinen linkki)

Rääkkylähän on monia vuosia kärsinyt siitä, että emme ole syrjäinen kunta.  Olemme "liian" lähellä Joensuuta, matkaa ainoastaan 32 km, tosin vesiteitse mitattuna.

Naapurikaupunki Kitee sen sijaan määritellään syrjäiseksi ja on syrjäisyytensä johdosta saanut lisävaltionosuuksia ihan miljoonissa laskien.

Pohjois-Karjala ei ehkä tyhjenekkään

Kaksi päivää sitten (22.9) Pohjois-Karjalan maakuntalehti Karjalainen uutisoi Kiteen ja Rääkkylän tekevän aloitteen pakolaisten vastaanotosta. 

 

Rääkkylän ratkaisu - malli toimivista lähipalveluista

Rääkkylän ratkaisu

Viime aikoina on julkisuudessa kritisoitu Rääkkylän tekemää sosiaali- ja terveystoimen ulkoistamisratkaisua puutteellisin tiedoin. Asiaan aikanaan osallisena olleena muutaman kommentin haluan esittää.

Uutisoinnista on mahdollista saada kuva, että Rääkkylässä olisi toimittu ymmärtämättömästi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä