LasseLehtonen Syteen tai soteen

Kaikki blogit puheenaiheesta Ikärakenne

Lapset ja nuoret sote-maku-landiassa

Maakunta- ja sote-uudistusta on tarkasteltu pitkälti terveydenhuollon näkökulmasta. Toki se sektori valtaosassa kustannusten suhteen onkin, ja esimerkiksi ikäihmisten kohdalla sosiaalipalvelujen ja terveydenhuollon yhteensovittaminen on keskeistä. Lapsille ja nuorille on kuitenkin ratkaisevaa, saadaanko sivistyspalveluiden ja soten yhteistyö toimivaksi.

VALUUTTASOTA JA MIKSI LÄNSI ON HÄVIÄMÄSSÄ IDÄLLE

Meillä on läpi historian ollut vaihtelua maailman johtavan talouden asemassa. Historiassa on nähtävissä niin kiinalaisten, kreikkalaisten, roomalaisten kuin muidenkin imperiumeja. Viimeksi on ollut ensin brittiläinen, joka on sujuvasti vaihtunut USA johteiseksi anglosaksiseksi imperiumiksi. Viime vuosina Kiinan ja Venäjän johdolla BRICS maat ovat luoneet vastaavia rakenteita kuin lännessä, lisäksi dollarin asema reservivaluuttana ja raaka-ainekaupan välineenä on asetettu kyseenalaiseksi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä