Mutta kuka keksi laajan päivystyksen keskussairaalan?
Nykyisen eduskunnan toiseksi viimeisen työviikon eniten julkisuutta saanut tapahtuma oli eduskunnan täpärä äänestys Vaasan keskussairaalan päivystystoimintojen laajuudesta 15.3.2019. Sosiaali- ja terveysvaliokunta ei lausunnossaan (https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Mietinto/Sivut/StVM_41+2018.aspx) puoltanut laajan päivystyksen säilyttämistä vaatineen kansalaisaloitteen hyväksymistä. Eduskunnan suuressa salissa kansalaisaloitteen ehdotus kärsi kuitenkin vain yhden äänen tappion. Mm. terveydenhuollon huippuasiantuntijoihin eduskunnassa kuuluva prof. Pekka Puska äänesti valiokunnassa aloitteen hyväksymistä vastaan, mutta suuressa salissa lopulta sen puolesta. Hän oli toisaalta jo aiemmin, terveydenhuoltolalain päivystystä koskevan säännöksen muutoksen yhteydessä, ollut julkisissa kannanotoissaan Vaasan laajan päivystyksen säilyttämisen kannalla (https://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/vaasan-sairaalan-laaja-paivystys-aanestettiin-nurin-sote-valiokunnassa/808163/). Prof. Puskan valiokuntakäsittelyssä nyt esittämät perusteet aloitteen hylkäämiselle kestävät kuitenkin arvostelun: jos esitykseltä puuttuu vaikutusarviointi, on vastuullisen kansanedustajan vaikea säädösmuutosta kannattaa.
Prof. Puskan kritiikki puutteellisista vaikutusarvioinneista voidaan kuitenkin kääntää koskemaan myös päivystysten keskittämistä koskevaa koko lainsäädäntöä. On nimittäin hyvin vaikea ymmärtää ”laajan päivystyksen keskussairaalan” -käsitettä. Määritelmän kehittelyn taustalla lienee alun perin ollut valtiovarainministeriön pyrkimys sairaalaverkon alasajoon. Kun sairaiden suomalaisten hoito kerran tuppaa aiheuttamaan julkiselle taloudelle kustannuksia, pitää VM:n mielestä potilaiden sijasta toimintaa leikata. Sipilän hallituksen hyväksymällä lainsäädännöllä tehdäänkin joidenkin sairaaloiden toiminta hankalaksi ja vaikeutetaan niiden tarvitseman työvoiman saantia, kun osaajat siirtyvät niihin sairaaloihin, joissa sairaalatoimintaa voi monipuolisesti toteuttaa. Näin jotkut sairaalat loppuisivat kuin itsestään, eikä poliittisen päättäjän tarvitse tehdä kiusallista päätöstä sairaalan alasajosta. Halliuksen päätös kuorrutettiin vielä potilasturvallisuutta koskevilla argumenteilla, vaikkei mikään tilasto Suomessa tue väitettä, että päivystysten keskittämisellä saataisiin aikaan parempaa potilasturvallisuutta. Päinvastoin Vaasan keskussairaala on tilastojen perustella yksi kaikkein turvallisimmista sairaaloista Suomessa.
Potilasturvallisuuden osalta pidän keskittämisasetuksen nykymallia jopa vaarallisena. Esimerkiksi tietyt suolistosyöpien leikkaukset pitää asetuksen mukaan keskittää yliopistosairaalan, mutta syövän aiheuttamia äkillisiä suolen tukoksia joudutaan hoitamaan päivystysaikaan kaikissa keskussairaaloissa. Kukaan ei liene kovin huolellisesti pohtinut, millä osaamisella akuutteja potilaita hoidetaan päivystysaikaan tavallisessa keskussairaalassa, jos päiväsaikaan ei tällaisia potilaita virallisesti saa hoitaa.
Valtiovarainministeriön laskelmat nyt jo kaatuneen sote-uudistuksen säästövaikutuksista osoittautuivat ulkopuolisen asiantuntijoiden tarkastelussa hyvin puutteellisiksi ja monilta osin suorastaan virheellisiksi. Sama kritiikki voidaan kohdistaa myös päivystysten keskittämisen kustannusvaikutusten arviointiin. Potilaiden siirtely ei vähennä hoidon kokonaiskustannuksia eikä jonkun sairaalan käyttöasteen lasku lisää sen toiminnan tuottavuutta. Sairaanhoitopiirit ovat keskittämisasetuksen voimaan tulon jälkeen joutuneet raportoimaan arvioitaan toimintojen kustannusten muutoksista sosiaali- ja terveysministeriölle ja esim. HUS toteaa omissa raporteissaan kustannusten enemminkin nousseen kuin laskeneen. Trendi on joitain poikkeuksia lukuun ottamatta sama koko maassa.
Keskittämisideologia estää myös sairaaloiden välistä järkevää työnjakoa. Pääkaupunkiseudulla väestömäärä kasvaa, mutta lakiin ja asetukseen kirjatut rajoitukset estävät joltain osin tarkoituksenmukaisen työnjaon ja potilasohjauksen toteuttamista Lahdessa sijaitsevan Päijät-Hämeen keskussairaalan taikka Kotkan Kymenlaakson keskussairaalan kanssa. Molemmissa sairaaloissa olisi vapaata kapasiteettia ja molemmat sairaalat ovat varsin nopeiden kulkuyhteyksien päässä. Omituisen lainsäädännön pohjana onkin lähinnä käytetty sairaaloiden välisiä etäisyyksiä, eikä niiden kapasiteettia taikka potilasmääriä.
Kaiken lisäksi väestörakenteen muutokset tulevat 2020-luvulla muuttamaan sekä keskussairaaloja ylläpitävien sairaanhoitopiirien palvelukysyntää että alueiden taloudellista kantokykyä. Sipilän hallituksen valtionosuusleikkaukset ovat tehneet maan köyhemmille osille lähes mahdottomaksi modernin keskussairaalan ylläpidon. Keskussairaalan puuttuminen toisaalta merkitsisi sitä, ettei julkinen valta turvaisi riittäviä palveluja yhdenvertaisesti koko väestölle. Omaan verotukseen tulonsa perustavat maakunnat taikka aluekunnat eivät tätä ongelmaa ratkaise, sillä jos alueilla ei ole riittävää väestöpohjaa ja taloudellista toimintaa, ei veropohja riitä laajan päivystyksen keskussairaalan ylläpitoon.
Kaiken kaikkiaan laajan päivystyksen keskussairaalan käsite on kovin keinotekoinen eikä noiden sairaaloiden määrä näytä perustuvan mihinkään muihin kriteereihin, kuin valtiovarainministeriön epärealistiseen pyrkimykseen säästää 50 milj. euroa sairaanhoidon kustannuksista vuodessa. Pidän tärkeänä, että seuraavan hallituksen suunnitellessa omaa sote-uudistustaan, laajan päivystyksen keskussairaaloiden määrää tarkistetaan. Jokaisella itsehallinnollisella sote-alueella – mikä niiden nimi sitten seuraavassa sote-versiossa onkaan – tulee olla oma ”laajan päivystyksen sairaala”. Niitä voi yhtä hyvin olla 15 kuin 12. Vain näin voidaan taata perustuslain edellyttämät yhdenvertaiset palvelut maan eri osille. Valtion on myös – vaikka suoraan sairaanhoitoon osoitetuilla valtionosuuksilla – huolehdittava toiminnan rahoituksesta, jos alueen oma taloudellinen kantokyky ei riitä perustuslain takaamien riittävien palvelujen turvaamiseen alueen väestölle.
Hienoa, että hallituksen yksisilmäisestä keskittämispolitiikasta tulee hyvin perusteltuja esimerkkejä. Keskittäminen on usein toimintayksikön kannalta taloudellista, mutta kansantaloudellisesti tilanne voi olla päinvastainen. Nimittäin silloin pitäisi ottaa huomioon myös saatavilla olevien resurssien järkevä käyttö, toiminnan vaikuttavuus ja aiheutuneet kuljetus-, matka ja työajanmenetyskustannukset.
Ilmoita asiaton viesti
Minullakaan ei ole mitään vastaan vaikka laajan päivystyksen sairaaloita tai sairaaloiden nukutusleikkaus oikeuksia laajennetaan.
Se mistä en pidä on, jos niin tehdään kielipoliittisista eikä terveydenhoidollisista syistä kuten aiottiin tässä Vaasan tapauksessa tehdä.
Ilmoita asiaton viesti
Lasse, jos sallit, niin siirrän tänne samat teemat kuin Timo Mantereelle juuri kirjoittelin:
Miksi tarvitaan 18 maakuntaa, jos ”tietokoneella optimoiden” paras tulos olisikin 5 NUTS-suuraluetta tai voisihan niitä trendikkäämmin kutsua vaikka NUTS-maakunniksi, jos se keskustaa helpottaisi 😉
Samalla ajolla voisi mallintaa myös kaupungistumisen tahdin:
Tarvitaanko kohta muuta kuin pääkaupunkiseudun, Turun, Tampereen ja Oulun (Kuopion) maakunnat, kun porukka muuttaa maalta kaupunkeihin?
Miksi siis tehdä raskasta 18 maakunnan maakuntahallintoa, kun pari suurta aluehallintoa hoitaa ketterämmin koko maan hallinnon?
Edelliseen liittyen samalla pitäisi mallintaa se, että kansalaiset saisivat mahdollisuuden olla kaksoiskuntalaisia, jos heillä on asuin- ja mökkipaikkakunta eri. Silloin voisi jakaa poliittisesti sovitussa suhteessa verot menemään molemmille paikkakunnille.
Eikö viidelle NUTS-suuralueelle sijoitu kuitenkin jo yksi yliopistollinen keskussairaala? Lähdettäisiin rakentamaan viiden NUTS-suuralueen maakuntahallintoa ja jokainen näistä NUTS-suuralueesta saisi mahdollisuuden hyvin paljon itsenäisesti rakentaa omalle alueelleen sopivan NUTS-maakunta- ja sotehallinnon. Valitaan siis ensiksi vaaleilla nämä 5 NUTS-maakuntaa ja annetaan niille tehtäväksi tehdä itselle sopiva maku- ja sotehallinto, joissa paikalliset olosuhteet, väestökehitys, työllisyys jne. on mallinnettu etukäteen.
Ilmoita asiaton viesti
Löysin 17.4.2018 US:n blogikirjoitukseni samasta aiheesta:
”Lasse Lehtoselle: sote-profiloinnin tilalle ”palkka tehdystä työstä” -periaate”
http://kirsiomp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253925-la…
Ilmoita asiaton viesti
Mielestäni poliitikkojen ei pidä säädellä sairaaloitten rajoituksia, koska äärimmäisen harva hallituksessa ja eduskunnassa tietää siitä tarpeeksi, ja vielä harvempi ymmärtää Suomen terveyden tulevaisuutta kokonaisuutena.
Kaikkia isoja infrastruktuurihankkeita varten Suomessa pitäisi olla tutkimus- ja kehittämiselin, jolla olisi valtuudet luoda suunnitelmia alansa tulevaisuudeksi.
Mutta ymmärrän käytännön, että leikkauspolitiikka se sanelee tämänkin asian tulevaisuuden. Budjettiriihi ratkaisee, minne varoja on mahdollista suunnata, ja tämä on täysin väärä päätöksenteon periaate.
Menestyvää maata ja systeemiä kehitetään sen omista arvoista käsin, eikä keskittämispolitiikalla valtakeskeisesti. Suomen sairaalaverkosto on rakennettu ennen leikkauspolitiikan aikaa, samoin rataverkosto ja sähköverkot yms. Nyt on raha niin tiukalla kun Orpon mielestä veroja pitää alentaa miljardilla eurolla.
Ilmoita asiaton viesti
Pitäisi suoltaa suurta pettymystä kun me menetimme jopa 14 vuoden erilaisen kehittelyprosessin jälkeen punavasemmiston tahallisilla vastustus toimenpiteillä uuden erinomaisen sote ja maakuntalain valmistumisen mutta reali politiikka on nyt näyttänyt osiltaan suuren vastuuttomuutensa.
Lisänä oudoksuttaa tämä HUS hallinto kun sieltä juuri eläkkeelle lähtenyt toimitusjohtaja Aki Linden on käyttänyt 829 työpäivää sote/makulain vastustamiseen.
Te HUS halintoylilääkäri Lasse Lehtonen voinet valaista meitä hallintoalamaisia näi Espoolaisena veronmaksajana miten tälläinen on mahdollista HUS organisaatiossa.
Minulla olisi ollut kuitenkin sellainen olettama että tämä päivystys asia olisi ratkennut jos Vaasa olisi ollut omassa uudessa Pohjanmaan maakuntahallinnossa mielestäni RKP:n Anna-Maja Henriksson neuvotteli asiasta vaatien jopa omaa helikopteria sinne päivystykseen.
Ilmoita asiaton viesti