Mutta kuka keksi laajan päivystyksen keskussairaalan?

Nykyisen eduskunnan toiseksi viimeisen työviikon eniten julkisuutta saanut tapahtuma oli eduskunnan täpärä äänestys Vaasan keskussairaalan päivystystoimintojen laajuudesta 15.3.2019. Sosiaali- ja terveysvaliokunta ei lausunnossaan (https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Mietinto/Sivut/StVM_41+2018.aspx) puoltanut laajan päivystyksen säilyttämistä vaatineen kansalaisaloitteen hyväksymistä. Eduskunnan suuressa salissa kansalaisaloitteen ehdotus kärsi kuitenkin vain yhden äänen tappion. Mm. terveydenhuollon huippuasiantuntijoihin eduskunnassa kuuluva prof. Pekka Puska äänesti valiokunnassa aloitteen hyväksymistä vastaan, mutta suuressa salissa lopulta sen puolesta. Hän oli toisaalta jo aiemmin, terveydenhuoltolalain päivystystä koskevan säännöksen muutoksen yhteydessä, ollut julkisissa kannanotoissaan Vaasan laajan päivystyksen säilyttämisen kannalla (https://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/vaasan-sairaalan-laaja-paivystys-aanestettiin-nurin-sote-valiokunnassa/808163/). Prof. Puskan valiokuntakäsittelyssä nyt esittämät perusteet aloitteen hylkäämiselle kestävät kuitenkin arvostelun: jos esitykseltä puuttuu vaikutusarviointi, on vastuullisen kansanedustajan vaikea säädösmuutosta kannattaa.

Prof. Puskan kritiikki puutteellisista vaikutusarvioinneista voidaan kuitenkin kääntää koskemaan myös päivystysten keskittämistä koskevaa koko lainsäädäntöä. On nimittäin hyvin vaikea ymmärtää ”laajan päivystyksen keskussairaalan” -käsitettä. Määritelmän kehittelyn taustalla lienee alun perin ollut valtiovarainministeriön pyrkimys sairaalaverkon alasajoon. Kun sairaiden suomalaisten hoito kerran tuppaa aiheuttamaan julkiselle taloudelle kustannuksia, pitää VM:n mielestä potilaiden sijasta toimintaa leikata. Sipilän hallituksen hyväksymällä lainsäädännöllä tehdäänkin joidenkin sairaaloiden toiminta hankalaksi ja vaikeutetaan niiden tarvitseman työvoiman saantia, kun osaajat siirtyvät niihin sairaaloihin, joissa sairaalatoimintaa voi monipuolisesti toteuttaa. Näin jotkut sairaalat loppuisivat kuin itsestään, eikä poliittisen päättäjän tarvitse tehdä kiusallista päätöstä sairaalan alasajosta. Halliuksen päätös kuorrutettiin vielä potilasturvallisuutta koskevilla argumenteilla, vaikkei mikään tilasto Suomessa tue väitettä, että päivystysten keskittämisellä saataisiin aikaan parempaa potilasturvallisuutta. Päinvastoin Vaasan keskussairaala on tilastojen perustella yksi kaikkein turvallisimmista sairaaloista Suomessa.

Potilasturvallisuuden osalta pidän keskittämisasetuksen nykymallia jopa vaarallisena. Esimerkiksi tietyt suolistosyöpien leikkaukset pitää asetuksen mukaan keskittää yliopistosairaalan, mutta syövän aiheuttamia äkillisiä suolen tukoksia joudutaan hoitamaan päivystysaikaan kaikissa keskussairaaloissa. Kukaan ei liene kovin huolellisesti pohtinut, millä osaamisella akuutteja potilaita hoidetaan päivystysaikaan tavallisessa keskussairaalassa, jos päiväsaikaan ei tällaisia potilaita virallisesti saa hoitaa.

Valtiovarainministeriön laskelmat nyt jo kaatuneen sote-uudistuksen säästövaikutuksista osoittautuivat ulkopuolisen asiantuntijoiden tarkastelussa hyvin puutteellisiksi ja monilta osin suorastaan virheellisiksi. Sama kritiikki voidaan kohdistaa myös päivystysten keskittämisen kustannusvaikutusten arviointiin. Potilaiden siirtely ei vähennä hoidon kokonaiskustannuksia eikä jonkun sairaalan käyttöasteen lasku lisää sen toiminnan tuottavuutta. Sairaanhoitopiirit ovat keskittämisasetuksen voimaan tulon jälkeen joutuneet raportoimaan arvioitaan toimintojen kustannusten muutoksista sosiaali- ja terveysministeriölle ja esim. HUS toteaa omissa raporteissaan kustannusten enemminkin nousseen kuin laskeneen. Trendi on joitain poikkeuksia lukuun ottamatta sama koko maassa.

Keskittämisideologia estää myös sairaaloiden välistä järkevää työnjakoa. Pääkaupunkiseudulla väestömäärä kasvaa, mutta lakiin ja asetukseen kirjatut rajoitukset estävät joltain osin tarkoituksenmukaisen työnjaon ja potilasohjauksen toteuttamista Lahdessa sijaitsevan Päijät-Hämeen keskussairaalan taikka Kotkan Kymenlaakson keskussairaalan kanssa. Molemmissa sairaaloissa olisi vapaata kapasiteettia ja molemmat sairaalat ovat varsin nopeiden kulkuyhteyksien päässä. Omituisen lainsäädännön pohjana onkin lähinnä käytetty sairaaloiden välisiä etäisyyksiä, eikä niiden kapasiteettia taikka potilasmääriä.

Kaiken lisäksi väestörakenteen muutokset tulevat 2020-luvulla muuttamaan sekä keskussairaaloja ylläpitävien sairaanhoitopiirien palvelukysyntää että alueiden taloudellista kantokykyä. Sipilän hallituksen valtionosuusleikkaukset ovat tehneet maan köyhemmille osille lähes mahdottomaksi modernin keskussairaalan ylläpidon. Keskussairaalan puuttuminen toisaalta merkitsisi sitä, ettei julkinen valta turvaisi riittäviä palveluja yhdenvertaisesti koko väestölle. Omaan verotukseen tulonsa perustavat maakunnat taikka aluekunnat eivät tätä ongelmaa ratkaise, sillä jos alueilla ei ole riittävää väestöpohjaa ja taloudellista toimintaa, ei veropohja riitä laajan päivystyksen keskussairaalan ylläpitoon.

Kaiken kaikkiaan laajan päivystyksen keskussairaalan käsite on kovin keinotekoinen eikä noiden sairaaloiden määrä näytä perustuvan mihinkään muihin kriteereihin, kuin valtiovarainministeriön epärealistiseen pyrkimykseen säästää 50 milj. euroa sairaanhoidon kustannuksista vuodessa. Pidän tärkeänä, että seuraavan hallituksen suunnitellessa omaa sote-uudistustaan, laajan päivystyksen keskussairaaloiden määrää tarkistetaan. Jokaisella itsehallinnollisella sote-alueella – mikä niiden nimi sitten seuraavassa sote-versiossa onkaan – tulee olla oma ”laajan päivystyksen sairaala”. Niitä voi yhtä hyvin olla 15 kuin 12. Vain näin voidaan taata perustuslain edellyttämät yhdenvertaiset palvelut maan eri osille. Valtion on myös – vaikka suoraan sairaanhoitoon osoitetuilla valtionosuuksilla – huolehdittava toiminnan rahoituksesta, jos alueen oma taloudellinen kantokyky ei riitä perustuslain takaamien riittävien palvelujen turvaamiseen alueen väestölle.

LasseLehtonen
Kokoomus Espoo

Toimin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin diagnostiikkajohtajana ja Helsingin yliopiston terveysoikeuden professorina. Olen osallistunut terveydenhuollon kehittämiseen mm. Sosiaali- ja terveysministeriön asettamassa sote-uudistuksen valmistelun ja toimeenpanon tuen asiantuntijaryhmässä sekä Euroopan unionin komission eurooppalaisen terveydenhuollon kehittämisen asiantuntijaryhmässä (EXPH). Jaan tässä blogissa tietoa ja omia ajatuksiani suomalaisen terveydenhuollon tilanteesta ja tulevaisuuden näkymistä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu