Mutta miten käy potilaiden oikeuksille

Helsingin yliopiston uusi lukuvuosi alkoi syyskuun alussa ja sitä myötä myös omat opetusjaksoni. Olen viimeisten 8 vuoden ajan opettanut kaikille Helsingin yliopistossa erikoislääkärin tai erikoishammaslääkärin tutkintoa suorittaville terveydenhuollon lainsäädäntöä. Niissä potilaan oikeudet ovat keskeisellä osalla. Potilaan itsemääräämisoikeuteen liittyvät kysymykset aiheuttavat aina – niin myös syyskuun opetusryhmäni osalta – vilkkaan keskustelun.

Sipilän hallitus yrittää radikaalisti muuttaa Suomen terveydenhuoltolainsäädäntöä. Myös laki potilaan asemasta ja oikeuksista (potilaslaki) on uudistuksen kohteena. Uutta asiakas- ja potilaslakia koskevan esitysluonnoksen (https://www.lausuntopalvelu.fi/FI/Proposal/Participation?proposalId=c951a516-0f4f-4f05-8722-d3a55b0fa4a7) lausuntoaika päättyi 16.9.2018. Virallisena pyrkimyksenä on lisätä asiakaslähtöisyyttä. Säännökseen perehtyminen paljastaa kuitenkin, että sosiaali- ja terveysministeriön mainoslauseiden takaa löytyy hyvin autoritatiivista ajattelua aidon asiakaskeskeisyyden sijaan. Mm. ensihoitajat ovat jo julkisuudessa olleet huolissaan siitä, että ensihoidolle ollaan antamassa sellaisia tehtäviä ja valtuuksia, jotka perinteisesti ovat kuuluneet poliisille.

Suomi on ollut edelläkävijä potilaiden oikeuksien varmistamisessa. Potilaslaki on ollut voimassa jo vuodesta 1992 lähtien. Kansainvälisissä vertailuissa Suomi sijoittuukin hoidon potilaslähtöisyydessä kärkisijoille. Nuo vertailut (esim. Euro Health Cosumer Index, https://healthpowerhouse.com/publications/) vertaavat paitsi hoitoon pääsyä, myös esimerkiksi potilaan tiedonsaantia sekä potilaan vaikutusmahdollisuuksia hoitoaan koskeviin päätöksiin. Itse nostan potilaslain turvaamista oikeuksista erityisesti esiin oikeuden hyvään hoitoon, itsemääräämisoikeuden sekä oikeuden luottamukselliseen hoitosuhteeseen.

Hoitoon pääsyn kannalta on keskeistä, että terveydenhuollon resurssit vastaavat hoidon tarvetta. Sairaanhoidossa hyvä hoitokäytäntö määräytyy tutkimusnäytön perusteella ja kehittyneet terveydenhuoltojärjestelmät ympäri maailman käyttävät pääsääntöisesti samoja lääketieteeseen perustuvia hoitoja. Suomi on erityisesti ansioitunut siinä, että meillä pystytään nämä vaikuttavat hoidot tuottamaan tehokkaammin kuin missään muualla maailmassa. Siksi onkin täysin mielikuvituksen tuotetta ajatella, että terveydenhuollon kustannuksia leikkaamalla voitaisiin Suomessa hoidon saatavuutta parantaa. Resurssien leikkaaminen tulisi vain johtamaan hoidon saatavuuden huononemiseen. Sipilän hallitus leikkaa vuoden 2019 budjetissaan taas kuntien rahoitusta – kumulatiivisesti laskien kuntien valtionosuuksia on vuosina 2012-2019 leikattu n. 2,4 mrd euroa, millä on väistämättä vaikutuksia peruspalvelujen saatavuuteen (https://kuntalehti.fi/uutiset/talous/valtionosuuksien-pieneneminen-pakottaa-kunnat-vimmaiseen-sopeuttamiseen-arvokeskustelu-ennen-vaaleja-tarpeen/). Vuoden 2019 budjetissa kuntien valtionosuuksien lisäleikkausten suuruus on n. 206 miljoonaa euroa eli suurin piirtein saman verran kuin mitä valtio toisaalla budjetoi sote- ja maakuntauudistuksen valmisteluun (n. 213 milj. euroa). Terveydenhuollon asiantuntijat ovat taas arvioineet, että lääkäripalvelujen saatavuusongelmien korjaamiseen terveyskeskuksissa tarvittaisiin lisärahoitusta n. 300 milj. euroa vuodessa. Käytännössä siis saatavuuden parantamisen sijasta Sipilän hallitus heikentää rahoituspäätöksillään perustason palveluja vuonna 2019 entisestään. Heikennykset kohdistuvat erityisesti sosiaali- ja terveydenhuoltoon, sillä osana sote-uudistusta kuntien valtionosuusjärjestelmää on myös muutettu niin, että kunnat saavat jatkossa sitä enemmän valtionosuuksia, mitä enemmän ne vuosina 2018-2019 leikkaavat kulujaan (https://www.kuntaliitto.fi/ajankohtaista/2017/kannattaako-sote-menoja-lisata-vai-vahentaa-2018-ja-2019). Kun sote-kulut ovat siirtymässä kunnilta maakunnille, kannattaa kuntien kohdentaa leikkaukset juuri näihin kuluihin saadakseen jatkossa lisää valtionosuuksia muuhun toimintaansa.

Potilaiden itsemääräämisoikeuden osalta hallituksen nyt valmistelema esitys asiakas- ja potilaslaiksi pyrkii nostamaan potilaisiin kohdistettavat rajoitustoimenpiteet lain tasolle. Käytännössä esitys antaisi oikeuden nykyistä laajempaan pakon käyttöön esimerkiksi vanhustenhuollossa. On toki ymmärrettävää, että rajoitustoimenpiteitä (mm. osaston ulko-ovien lukitsemista) käytetään esimerkiksi muistisairaan vanhuksen vahingoittumisen estämiseksi, mutta kun samalla hallitus suunnittelee vanhusten laitospalvelujen pakolliseen henkilöstömitoituksen alentamista 20 %:lla on pelkona, että hyvistä aikeista huolimatta uusi sääntely tulee ennemminkin lisäämään rajoitustoimenpiteiden käyttöä kuin vähentämään niitä. Lakiesitys toki toteaa, ettei rajoitustoimenpiteitä saa käyttää riittämättömän henkilöstömitoituksen korvaamiseen, mutta jos rahoitusta ja henkilöstömitoitusta leikataan ja laki antaa oikeuden rajoitustoimien käyttöön, on vaikea uskoa, että pakkotoimien käyttö vähenisi. Vanhustenhoidon osalta ehdotetun asiakas- ja potilaslain ongelmana on myös omaisten heikko asema. Rajoitustoimista päättävä taho kun ei olisi velvollinen saamaan rajoitustoimille vanhuksen omaisten myötävaikutusta.

Hallituksen sote-paketti pyrkii monilta osilta heikentämään potilastietojen salassapitoa. Ehdotus asiakas- ja potilastietolaiksi ei tilannetta muuta, sillä esitysluonnokseen on koottu nykyisten lainsäädännön salassapitosäännökset lukuisine poikkeuksineen. Hallitukselle tuntuu olevan vaikea hyväksyä sitä eurooppalaisten oikeusvaltioiden lähtökohtaa, että potilastiedot ovat salassa pidettäviä ja että niistä tietoja saavat vain potilaan hoitoon osallistuvat. Potilastiedoistakin kun nyt niin kovasti halutaan tehdä uuden yritystoiminnan ”raaka-ainetta”, eikä tähän enää haluta edellyttää potilaan suostumusta.

Aito asiakaslähtöisyys terveydenhuollossa lähtee hyvän hoidon varmistamisesta ja potilaan ihmisarvon kunnioittamisesta. Valitettavasti hallituksen terveydenhuoltolainsäädännön muutosesityksen näyttävät heikentävän edelleen sekä hoidon saatavuutta että potilaan oikeuksia.

LasseLehtonen
Kokoomus Espoo

Toimin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin diagnostiikkajohtajana ja Helsingin yliopiston terveysoikeuden professorina. Olen osallistunut terveydenhuollon kehittämiseen mm. Sosiaali- ja terveysministeriön asettamassa sote-uudistuksen valmistelun ja toimeenpanon tuen asiantuntijaryhmässä sekä Euroopan unionin komission eurooppalaisen terveydenhuollon kehittämisen asiantuntijaryhmässä (EXPH). Jaan tässä blogissa tietoa ja omia ajatuksiani suomalaisen terveydenhuollon tilanteesta ja tulevaisuuden näkymistä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu