Pitääkö kalliiden lääkkeiden olla niin kalliita
En ole blogissani kovin usein lähtenyt kommentoimaan muiden kirjoituksia, mutta kaksi hienoa blogia viimeisen parin viikon aikana samasta aiheesta ansaitsevat huomiota. Noissa kirjoituksissa arvioidaan vaikean SMA-lihassairauden hoitoon käytettävän nusinerseeni –lääkkeen hyödyllisyyttä. Tuon lääkehoidon vuosikustannus on ensimmäisenä hoitovuotena n. 500 000 euroa ja sen jälkeen potilasta kohden 250 000 euroa vuodessa.
Ville Heiskanen tuo Uuden Suomen blogissaan 21.1.2018 esiin potilaan näkökulman. Hän toteaa mm, että voi olla vaikea käsittää mitä järkeä on maksaa satoja tuhansia lääkkeestä, joka ei paranna. Tautia sairastaville pelkästään nykyisen toimintakyvyn ylläpitävä lääkitys olisi kuitenkin lottovoitto. Osmo Soinivaara kirjoittaa samasta aiheesta Suomen Kuvalehdessä 9.2.2018. Hän toteaa mm, että nusinerseeni-hoidon kustannuksien kattamista varten tarvittavat säästöt tuottaisivat muualla terveydenhuollossa enemmän haittaa, kuin mitä olisivat nusinerseeni-hoidon toteuttamisen tuomat hyödyt sitä tarvitseville potilaille.
Molemmat em. blogit lähtevät siitä ajatuksesta, että nusinerseeni-hoidolle asetettu hinta on oikea ja että siihen ei voida vaikuttaa. Lääketeollisuus pyrkii yleensä saamaan tuotteelleen mahdollisimman korkean hinnan lääkkeelle arvioidun terveystaloudellisen hyödyn mukaisesti. Hinta ei siis perustu lääkkeen tuotantokustannuksiin eikä kovin usein myöskään lääkkeen kehityskustannuksiin. Tuotantokustannuksia vastaava hinta paljastuu, kun lääkkeen patentit umpeutuvat. Silloin lääkkeen hinta putoaa ehkä sadasosaan siitä, mitä se oli patentin voimassaoloaikana. Lääkkeen kehityskustannuksia taas voi laskea melko lailla lääkkeen kliinisen kehitysohjelman potilasmäärästä. Lääkkeen kliininen tutkimusohjelma muodostaa n. 2/3 lääkkeen kehityskustannuksista ja ohjelman todellinen suora kustannus on tyypillisesti n. 10 000 USD per tutkittu potilas. Toki moni kehitysohjelma epäonnistuu ja näidenkin kustannukset pitää jonkun kattaa.
Nusinerseeni on harvinaissairauksien lääke. Sen turvallisuusdata koostuu Euroopan lääkeviraston (EMEA) ilmoituksen mukaan 260 lapsen potilasaineistosta, joista 154 sai hoitoa vähintään vuoden ajan. Yhdysvaltain lääkevalvontaviraston arviointiraportin mukaan tutkimusohjelmassa oli mukana 170 lasta. Karkea arvioni on, että nusinerseenin kliinisen tutkimusohjelman kustannus olisi yhteensä n. 20 milj. USD ja koko kehitysohjelman n. 30 milj. USD. Raportit Yhdysvalloista kertovat, että nusinerseeni -lääkkeen yhden vuosineljänneksen myynti on siellä yli 200 milj. USD. Lääkkeen markkinoille kovalla hinnalla tuova yritys saa siis melkoisen katteen tuotteelle, jota tarvittaisiin vaikeaa lihassairautta sairastavien lasten hoitoon.
Nusinerseeni -lääke on eittämättä innovatiivinen tuote. Hoito perustuu selkäydinnesteeseen ruiskutettavan antisense-oligonukleotidin käyttöön, jolla lisätään SMA-lihastaudissa häviävän proteiinin määrää. Nusinerseeniä ei ole keksinyt sitä markkinoiva lääkeyritys, vaan hoidon keksijäksi voi nimetä prof. Adrian Krainerin tunnetusta yhdysvaltalaisesta Cold Spring Harbor Laboratory -tutkimuslaitoksesta. Prof. Krainerin tutkimuksen rahoittajana oli mm. pieni lääkeyritys sekä yleishyödyllinen ”Cure SMA” -järjestö.
Nusinerseenin tarina on kovin tyypillinen innovatiivisten lääkkeiden nykykehitykselle. Lääkkeen keksijänä ovat lääkeyrityksen ulkopuolisen tutkimuslaitoksen tutkijat. Keksinnön kaupalliset oikeudet siirtyvät ensin pienelle yritykselle, joka myy ne kehitysohjelman alkuvaiheessa melko halvalla rahoituspohjaltaan paljon vahvemmalle lääkeyritykselle. Tuo lääkeyritys toteuttaa kevyen kliinisen tutkimusohjelman ja hakee innovatiiviselle tuotteelle harvinaislääkkeen aseman Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Lääkeyritys hinnoittelee sitten tuotteen niin, että sen tuotto on maksimaalinen eli nusinerseenin tapauksessa ainakin satakertainen tehtyyn investointiin nähden. Lääkkeen saadessa myyntiluvan alkavat lääkettä tarvitsevien potilaiden järjestöt painostaa päättäjiä lääkkeen saamiseksi kansallisiin hoito-ohjelmiin. Roiston roolia tarjotaan julmille päättäjille, jotka eivät uutta kallista tuotetta halua maksaa. Oikeampi roiston rooli pitäisi ehkä antaa lääkeyritykselle, joka hinnoittele tuotteensa niin törkeän kalliiksi, että valtaosalle sairaista lapsista ei hoitoa voida kustantaa.
EU-komission asiantuntijaryhmä, jonka jäsenenä olen, julkaisi 9.2.2018 oman suosituksensa toimenpiteistä, joita Euroopan unionin pitäisi tehdä innovatiivisten lääkkeiden kalliiden hintojen suhteen (http://ec.europa.eu/newsroom/sante/newsletter-specific-archive-issue.cfm?newsletter_service_id=327&newsletter_issue_id=7191&page=1&fullDate=Sun%2002%20Sep%202018&lang=default). Vaikka olen itse keksijänä kymmenessä lääkepatentissa, kannatan henkilökohtaisesti WHO:n ehdotusta lääkkeiden patenttisuojan keston liittämisestä lääkkeen tuottoon. Jos lääke tuottaa jo ensimmäisenä markkinoille tulon vuotena sen kehityskustannukset satakertaisena takaisin, on kohtuutonta suojata lainsäädännöllä tuotteen korkeaa hinnoittelua patentilla 15 vuoden ajaksi. Tärkeää olisi myös avata lääkkeiden kehitys- ja tuotantokustannuksia osana lääkkeen myyntilupa- ja hinnoitteluprosessia.
Suomessa lääketeollisuus palkkasi juuri päälobbarikseen Kokoomuksen kansanedustajan. Hänellä riittää varmasti töitä sen perustelemiseksi, miksi yhteiskunnan pitäisi jatkossa suojata yliopistossa innovoidun tuotteen yksinoikeudella tapahtuvaa myyntiä monikansallisen lääkeyrityksen toimesta sellaisilla hinnoilla, että suurella osalla hoitoa tarvitsevista potilaista ei koskaan tule olemaan mahdollisuutta uutta hoitoa saada.
Miksi yhteiskunnan rahoilla koulutetaan tiettyjen uskontojen papit, ja toisten uskontojen kannattajat maksavat pappinsa itse?
Hoitotutkimuksissa ei rukoileminen ole osoittautunut vaikuttavaksi hoitomuodoksi.
Ilmoita asiaton viesti
Roponen osui naulankantaan.
Ilmoita asiaton viesti
Lääketehtaiden lottovoitot ihmisten terveyden kustannuksella tulee tavalla tai toisella lopettaa. Patentin tuoton rajaaminen olisi yksi keino, mutta lääketeollisuuden valtaa voitaisiin suitsia muillakin keinoilla.
Valtioiden välistä yhteistyötä lääkkeissä ja niiden kehittämisessä voitaisiin parantaa. Jo esimerkiksi EU antaisi ihan eri hartiat kuin mitä vaikkapa Suomella on. Lopullisesti YK:n alainen organisaatio voisi vastata asiasta. Se on tietenkin vastoin kaikkia yksityistämissuuntauksia, mutta se toisi sekä oikeuden että kohtuuden joka suhteessa. Samalla myös lääketeollisuuden ja lääkäreiden korruptiivinen kytkentä saataisiin lopetettua.
Lääketeollisuuden nykyinen asema antanee oikeansuuntaisen kuvan myös siitä, että terveydenhuollon yksityistäminen johtaa maksimaaliseen voittojen keruuseen. On kuitenkin huomattava, että jos sellaiseen mennään, lopullisessa vastuussa ovat valtiot, jotka sallivat epäeettisen toiminnan.
Ilmoita asiaton viesti
”Tautia sairastaville pelkästään nykyisen toimintakyvyn ylläpitävä lääkitys olisi kuitenkin lottovoitto.” Ei pelkästään olisi vaan on. Tämän koen oman leukemian hoitojen kohdalla. Elän ja pystyn nauttimaan elämästä, vaikka veriarvot ovat alhaalla. Saan hoitoa, vaikka sairaus todennäköisesti johtaa aikanaan kuolemaan. Olen mukana tutkimuksessa, jossa annetaan jotain innovatiivista testilääkettä. Sen vaikutusten on sanottu ensimmäisten infuusioiden jälkeen olleen positiivisia.
Ahneet lääkefirmat pitäisi asettaa tarkempaan valvontaa ja patenttien voimassaoloaika lyhyemmäksi kuten kirjoituksessa ehdotetaan. Ihmisen terveys ja hyvinvointi eivät saa olla merkittäviä voittoja tuottavaa kauppatavaraa, johon suuntaan Suomi nyt näyttää menevän.
Ilmoita asiaton viesti
Parantavan lääkkeen kehitystyö olisi lääketehtaan näkökulmasta kultamunia munivan hanhen tappamista. Yhteiskunnalle investointi olisi sen sijaan monesti kannattava.
Ilmoita asiaton viesti
Tietenkin lääkkeiden kuuluu olla törkeän kalliita, miten muuten valmiiksi ökyrikkaat lääketeollisuuden omistajat saisivat kahmittua lisää maallista mammonaa? Tietysti joku voisi kysyä, että mihin ihmeeseen he lisää rahaa tarvitsevat? No, ehkä se oli tarpeeton kysymys, meneehän (esimerkiksi) kolmeen loistohuvilaan henkilökuntineen paljon rahaa, kaupunkiasuntojen lisäksi.
Ilmoita asiaton viesti
Kun valtaosa Euroopan päämaista on tehnyt päätöksen korvata hoidon kansalaisilleen, niin Suomen mahdollisuudet oikaista markkinatalouden vääryydet lieneen tuhoon tuomittu yritys ja siinä kärsivät vain potilaat. Jos jotain olisi haluttu tehdä ja vaikuttaa lääkkeen hintaan, niin olisi pitänyt ottaa EU-tasolla linja, että kukaan ei osta lääkettä ellei sen hinta tule riittävästi alas. Näin ei kuitenkaan ole toimittu, eikä tulla toimimaan.
Ilmoita asiaton viesti