Sote ja hankintalainsäädäntö

Ihmiskauppa on Suomessa virallisesti kiellettyä. Urheilussa pelaajien hankinnat ovat sen sijaan täysin sallittuja. Jalkapalloseurat kauppaavat pelaajiaan paitsi maan sisällä myös ympäri Eurooppaa. Vastaavia työntekijöiden siirtoja koskevia sopimuksia tehdään joskus myös yrityselämässä ja julkishallinnossa. Olen itse ollut ”pelaajasopimuksen” kohteena useampaan kertaan urallani. 1990-luvulla työpanokseni myytiin amerikkalaiselle suuryritykselle osana suomalaisen alkuperäislääkkeen kehityshankkeen loppuunsaattamista. Vuonna 2007 tiedekuntien sopimus vei minut hankintalainsäädännön vastuuopettajaksi Turun yliopistoon. Tänä vuonna puolestaan Uudenmaan maakuntahallinto on hankkinut sopimusosaamistani tilaaja-tuottajamallin ja sote-hankintojen ohjaamisen valmisteluun.

Yliopistojen 10 vuotta vanhan ”pelaajavaihdon” seurauksena opetan edelleen juristiopiskelijoille ja yrittäjille hankintalainsäädäntöä. Tässä ominaisuudessa kävin myös vuonna 2016 kolmessa eduskunnan eri valiokunnassa antamassa asiantuntijalausuntoni uuden hankintalain vaikutuksista Suomen sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Toin silloin toistuvasti esiin huoltani mm. palveluhankintojen alhaisten kynnysarvojen aiheuttamista ongelmista.

Suomen vuoden 2017 alusta voimaan tullut hankintalaki saattaa maansisäisesti voimaan Euroopan unionin hankintadirektiivin (2014/24/EU). Kuten muutkin Sipilän hallituksen lainsäädäntöhankkeet, myös uusi hankintalaki edustaa kaiken kaikkiaan hyvin liberalistista ja yrityselämän näkökulmaa painottavaa mallia julkisen talouden hoitoon. Euroopan unioni edellyttää pääsääntöisesti ns. erityisiin hankintajärjestelmiin kuuluvien palvelujen (so. sosiaalipalvelut) kilpailuttamista vasta, kun hankinnan arvo ylittää 750 000 euroa. Suomen hankintalakiin tuli kuitenkin palveluhankintojen kynnysarvoksi vain 60 000 euroa (paitsi joidenkin sosiaali- ja terveydenhuollon hankintojen osalta 400 000 euroa). EU:n hankintadirektiivi antaisi myös mahdollisuuden sosiaali- ja terveydenhuollon hankinnoissa antaa kansallisesti erityisasema kolmannen sektorin yleishyödyllisille ja voittoa tavoittelemattomille tuottajille. Sipilän hallitus jätti kuitenkin tämän mahdollisuuden käyttämättä ja asetti yleishyödylliset yhteisöt samaan asemaan kaupallisten yritysten kanssa. Kun julkiseen hankintaan osallistuminen on usein työlästä ja monimutkaista, merkitsee laaja kilpailuttamisvelvollisuus automaattisesti sellaisten yritysten suosimista, joilla on mahdollisuus rekrytoida palvelukseensa hankinta-ammattilaisia tarjouksia tekemään.

Hankintalain vaikutukset ovat näkyneet jo sen ensimmäisenä voimassaolovuonna. Erityisesti vammaisjärjestöt ovat tuoneet julki tyytymättömyyttään sen suhteen, että mm. vammaisten henkilökohtaisen avustajan palveluja kilpailutetaan lyhyin väliajoin. Hallituksen taholta vastaukseksi tähän itse aiheutettuun ongelmaan on tarjottu sote-uudistuksen osana monimutkaista ja kallista henkilökohtaista budjettia, vaikka yksinkertaisinta olisi ollut vain nostaa avustajapalveluja koskevien hankintojen kynnysarvoa ja näin mahdollistaa järkevä suorahankinta. Tosiasiassa eräiden vammaispalvelujen kilpailuttamisessa ollaan itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuotena palattu lähelle huutolaiskulttuuria, jossa apua tarvitsevan huolenpitoa huutokaupataan edullisimman tarjouksen antavan tehtäväksi.

Vielä suurempi merkitys hankintalainsäädännöllä on sosiaali- ja terveydenhuollon ulkoistuksissa. Siikalatvan kunnan ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin kokonaisulkoistuksia on kritisoitu julkisuudessa ankarasti. Kovin paljon keskustelua ei kuitenkaan ole käyty siitä, miten Euroopan unionin lainsäädäntö tällaisiin hankintoihin vaikuttaa. Euroopan unionin perusperiaatteisiin kuuluu palveluiden vapaa liikkuvuus. Vaikka terveyspalvelujen järjestäminen kuuluu jäsenvaltioiden toimivaltaan, on vuoden 2014 hankintadirektiivi merkinnyt terveyspalvelujen hankinnan siirtymistä unionilainsäädännön sääntelyn piiriin. Keskeisiä hankintalainsäädännön periaatteita ovat avoimuus ja syrjimättömyys. Komission tehtävänä on nyt varmistaa, että eri jäsenvaltioiden yrityksillä on vapaa pääsy toisen jäsenmaan terveyspalvelujen markkinoille. EU-oikeuden kannalta yksittäisen jäsenvaltion kansalliset toimenpiteet, joilla rajoitetaan hankintoja tai jopa asetetaan pakottavia purkavia ehtoja unionin lainsäädännön mukaan toteutetulle julkiselle hankinnalle, ovat hyvin haastavia. Lopullisesti tällaisten toimenpiteiden hyväksyttävyyteen ottaa kantaa Euroopan unionin tuomioistuin, jos asia esimerkiksi rajoituksista kärsineen yrityksen toimesta sinne viedään.

Sipilän hallituksen hanke sosiaali- ja terveyspalvelujen markkinaehtoistamiseksi on hyvin ongelmallinen sote-asioiden kansallisen päätösvallan kannalta. Asiaan kiinnitti huomiota myös eduskunnan perustuslakivaliokunta kesäkuisessa lausunnossaan sote-lainsäädännöstä. Kysyin itse hiljattain eräässä STM:n asiantuntijakokouksessa arvostamaltani työ- ja elinkeinoministeriön johtavalta virkamieheltä sitä, uskooko hän EU:n jatkossa pitävän Suomen terveydenhuoltojärjestelmää solidaarisuuteen perustuvana vaiko terveysmarkkinana, jossa markkinoille pääsyn valvonta kuuluu EU komission toimivaltaan. Hän totesi, että hallituksen virallisena linjana on, että Suomessa on solidaarisuuteen (eikä markkinamekanismiin) perustuva terveydenhuoltojärjestelmä. Aivan toinen asia sitten on, ovatko EU:n komissio ja Suomen sote-markkinoille pyrkivät yritykset tästä samaa mieltä.

LasseLehtonen
Kokoomus Espoo

Toimin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin diagnostiikkajohtajana ja Helsingin yliopiston terveysoikeuden professorina. Olen osallistunut terveydenhuollon kehittämiseen mm. Sosiaali- ja terveysministeriön asettamassa sote-uudistuksen valmistelun ja toimeenpanon tuen asiantuntijaryhmässä sekä Euroopan unionin komission eurooppalaisen terveydenhuollon kehittämisen asiantuntijaryhmässä (EXPH). Jaan tässä blogissa tietoa ja omia ajatuksiani suomalaisen terveydenhuollon tilanteesta ja tulevaisuuden näkymistä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu