Onko asiakasmaksuista hyötyä vai haittaa

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2018 talousarvioiden käsittely on loppusuoralla ja moni niistä on jo päätöksensä tehnyt. Uutisoinnin perusteella jotkut kunnat pitävät terveydenhuollon asiakasmaksut ennallaan, jotkut korottavat niitä indeksin mukaan ja jotkut lainsäädännön mahdollistamaan maksimimäärään saakka. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen taustalla on niitä koskeva laki. Valtioneuvosto päättää asiakasmaksujen enimmäismäärästä kahden vuoden välein indeksimuutosten perusteella.

Asiakasmaksujen määräytymistapa ei ole kovin yksinkertainen. Esimerkiksi terveyskeskuksen avosairaanhoidon lääkäripalveluista perittävän vuosimaksun suuruus vuonna 2018 on enintään 41,20 euroa. Jos palvelun käyttäjä ei suorita vuosimaksua, häneltä voidaan periä enintään 20,60 euron käyntimaksu käyntikertojen lukumäärästä riippumatta. Vaihtoehtoisesti terveyskeskuksen ylläpitäjä voi päättää periä käyntimaksua kolmelta ensimmäiseltä terveyskeskuskäynniltä kalenterivuodessa, jolloin käyntimaksun suuruus on enintään 20,60 euroa. Iltaisin, öisin ja viikonloppuisin voidaan periä erillinen 28,30 euron suuruinen päivystysmaksu. Maksujen määrittämisestä ja perinnästä aiheutuu melkoisesti hallinnollista työtä. Käytännössä maksujen laskutus voikin joskus kuluttaa saman rahamäärän, joka maksulla asiakkaalta kerätään.

Asiakasmaksuilla rahoitetaan n. 7 % julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksista. Tuoreen EU-selvityksen mukaan Suomessa potilaat maksavat terveydenhuollon tuotteista ja palveluista kaiken kaikkiaan 19,9 % omasta kukkarostaan, kun luku EU-maissa keskimäärin on 15,3 %. Suomi ei ole kovin hyvin onnistunut hyvinvointivaltion perustavoitteisiin kuuluvasta ajatuksesta tarjota terveyspalveluja koko väestölleen potilaan varallisuudesta riippumatta.

Myös Sipilän halliuksen sote-uudistuksen rahoitus perustuu osin asiakasmaksuihin. Hallituksen suunnitelmien mukaan asiakasmaksuilla katettaisiin 1,45 mrd euroa soten 18,5 mrd euron (2015 kustannustason) kustannuksista eli 7,8 %. Asiakasmaksujen osuus nousisi jo lähtötilanteessa n. 200 miljoonalla eurolla nykytilanteeseen nähden. Sote-uudistuksen yhteydessä on käyty hyvin vähän keskustelua siitä, ovatko edes nykyisen suuruiset asiakasmaksut perusteltuja.

Terveydenhuollon asiakasmaksuja perustellaan yleensä kolmella perusteella. Niillä pyritään ohjaamaan terveyspalvelujen käyttöä tarkoituksenmukaiseen suuntaan eli mahdollisimman vaikuttaviin palveluihin. Toisena perusteena on pyrkimys rajata (kalliiden) palvelujen käyttöä. Kolmantena perusteena asiakasmaksuille ovat fiskaaliset tarpeet eli asiakasmaksuja käytetään puhtaana rahoituslähteenä.

Terveydenhuollon asiakasmaksujen vasta-argumenttina on ensinnä se, ettei terveyspalvelujen kuluttajalla välttämättä ole kykyä ja mahdollisuutta vaihtoehtoisiin ratkaisuihin. Asiakasmaksut eivät käytännössä olekaan kovin tehokkaita palvelukysynnän ohjaamisessa. Päivystykseen hakeudutaan Suomessakin käynnin suuremmasta palvelumaksusta huolimatta, eikä sairaana jäädä odottamaan halvempaa käyntiaikaa. Toinen keskeinen vasta-argumentti liittyy maksuihin liittyvään sosiaaliseen epäoikeudenmukaisuuteen. Tasasuuruiset asiakasmaksut ovat väistämättä taloudellisesti raskaampia vähätuloiselle kuin suurituloiselle henkilöille. Kun huono-osaisilla on muutoinkin enemmän terveysongelmia, jakaantuu maksurasitus sosioekonomisten ryhmien välillä varsin epätasaisesti. Kolmas vasta-argumentti liittyy maksujen perinnän hankaluuteen. Asiakasmaksuja varten joudutaan rakentamaan monimutkaisia järjestelmiä ja lopulta maksut maksetaan usein toimeentulotuesta. Verotus onkin kustannustehokkaampi tapa kerätä väestöltä hoidon kustannusten korvauksia, kuin yksittäiseltä potilaalta joka käyttökerran jälkeen tapahtuva maksujen perintä.

Olen itse pitänyt yksityislääkärin vastaanottoa kohta kolmen vuosikymmenen ajan. Olen omien potilaitteni osalta viime vuosina törmännyt ilmiöön, jossa merkittävä osa vastaanottoajasta kuluu sen läpikäymiseen, onko potilaalla varaa hoitoon. Tyypillinen potilas on pätkätöissä tai työttömänä oleva nuori mies, jolla on mielenterveysongelmia. Kovin usein on kontrollikäynnillä käynyt niin, että potilas ei ole hakenut hänelle määrättyjä lääkkeitä, kun niihin ei ole ollut varaa. Toinen samankaltainen potilasryhmä ovat eläkkeellä olevat potilaat, joille erityisesti diabeteslääkkeet ovat taloudellinen ongelma. Kliinisen farmakologian erikoislääkärin taustallani minun on jossain määrin tuskallista hoitaa potilaita, jotka ottavat diabeteslääkettään vain joka toinen päivä, kun siihen ei muuten ole varaa. Lääketieteellisesti on erittäin epätodennäköistä, että kummankaan mainitun potilasryhmän hoitotulos olisi toivottu, jos hoitosuositusten mukainen hoito ei taloudellisista syistä toteudu.

Jos Sipilän hallituksen suunnitteleman 1,45 mrd euron asiakasmaksuosuuden jakaa tasan Suomen väestölle, merkitsee se noin 260 euron kustannusta asukasta kohden. Varsin monella potilaalla kuitenkin asiakasmaksujen maksukatto (nyt 691 euroa) ylittyy. Lääkekorvauksissa omavastuun enimmäisraja on 605,13 euroa. Yhteensä tuo vajaa 1300 euron omavastuu on melkoinen ottaen huomioon, että toimeentulotuen perusosan, jolla oletetaan henkilön selviävän tavanomaisista elantomenoistaan, on yksin asuvalle 487,89 euroa. Universaalin terveydenhuollon perusideana ei kuitenkaan ole koskaan ollut, että hoitoa vähävaraisille toteutetaan täydentävällä toimeentulotuella.

LasseLehtonen
Kokoomus Espoo

Toimin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin diagnostiikkajohtajana ja Helsingin yliopiston terveysoikeuden professorina. Olen osallistunut terveydenhuollon kehittämiseen mm. Sosiaali- ja terveysministeriön asettamassa sote-uudistuksen valmistelun ja toimeenpanon tuen asiantuntijaryhmässä sekä Euroopan unionin komission eurooppalaisen terveydenhuollon kehittämisen asiantuntijaryhmässä (EXPH). Jaan tässä blogissa tietoa ja omia ajatuksiani suomalaisen terveydenhuollon tilanteesta ja tulevaisuuden näkymistä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu