Sote ja tuottavuusparadoksi

Kansantalouden rahakirstun vartijat astuivat 13.11. parrasvaloihin. Valtiovarainministeriön valtiosihteeri Martti Hetemäki piti sote-uudistusta välttämättömänä kestävyysvajeen kukistamiseksi. Hänen edeltäjänsä Raimo Sailas taas piti sote-uudistusta niin huonosti valmisteltuna, etteivät sen tavoitteet kustannusten kasvun hillinnässä voi toteutua. Molemmat suuresti arvostetut virkamiehet ovat kommenteissaan varmasti aivan oikeassa.

Jotta kestävyysvajeen nujertamisessa voitaisiin onnistua, tulisi sote-kulujen kasvun seurata kansantalouden kasvua. Muutoin sairaanhoidon ja sosiaalihuollon kuluja joudutaan rahoittamaan syömävelalla ja lasku jää tulevien sukupolvien maksettavaksi. Korkean verotuksen hyväksyttävyys pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa perustuu toisaalta ajatukseen siitä, että veroja vastaan yhteiskunta antaa turvaa sosiaalisten riskien varalta. Suomessa ei – ainakaan vielä – syöpäsairas joudu myymään taloaan korkeiden hoitokustannusten takia.

Valtiovarainministeriön laskelmat sote-kulujen kasvusta perustuvat pitkälti oletukseen, että sote-kulut kasvavat samassa vauhdissa yli 75-vuotiaiden määrän kasvun kanssa. Mitä paremmin terveydenhuolto onnistuu tehtävässään elinikäennusteemme pidentämisessä, sitä huonommin maalla tuon ajatusmallin mukaan menee. On toki totta, että kuollut potilas tulee usein paljon halvemmaksi, kuin hengissä oleva hoitoa tarvitseva, mutta vanhusten näkeminen pelkkänä kulueränä ei tee oikeutta veronsa tunnollisesti maksaneille seniorikansalaisille. Kaiken lisäksi tilastot osoittavat, että merkittävät hoito- ja hoivakulut painottuvat vasta viimeiseen elinvuoteen. Tosiasiassa väestön eliniän pidentymien ei siis suoraan lisää hoivan ja hoidon kuluja, vaan siirtää niitä eteenpäin. Esimerkiksi Tanskassa 75 % yli 75-vuotiaista on nettoveronmaksajia eli maksavat valtiolle veroja enemmän kuin aiheuttavat kuluja. Pohjoismainen sosiaaliturvajärjestelmä on näin ollen onnistunut erittäin hyvin tuottaessaan terveitä elinvuosia ja hyvinvointia.

Valtiovarainministeriö on myös huolissaan sosiaali- ja terveydenhuollon tuottavuuskehityksestä. EU-tilastoja varten tehdyissä Tilastokeskuksen raporteissa sote-alojen tuottavuus on laskenut koko 2000-luvun. Mainitsematta kuitenkin jää, että Suomen terveydenhuollon tuottavuus on parempi kuin kilpailijamaissa ja että työvoimavaltaisten julkisen sektorin alojen tuottavuuden arvioimista vaikeuttaa tuotosten rahamääräinen arvottaminen. Ongelmaa on kuvannut hyvin Osmo Soinivaara kirjassaan ”Julkisen sektorin tuottavuus”. Hän toteaa mm, että kansantalouden mittarit eivät tunnusta tuottavuuden nousuksi sairaanhoidon suuria edistysaskelia, vaikka hoito tuottaa nyt samalla rahalla enemmän terveyttä kuin aikaisemmin, eikä potilaan toipuminen leikkauksista vie enää niin kauan kuin ennen. Esimerkiksi syöpähoidon paremmat tulokset näkyvät joissain mittareissa tuottavuuden alenemisena, koska kuolevassa potilaassa on vähemmän hoitamista kuin potilaassa, joka hoidetaan terveeksi. Siirtyminen moderniin päiväkirurgiaan näkyy sekin tuottavuuden laskuna, koska potilas pääsee kotiin jo samana päivänä ja kustannukset hoitopäivää kohden ovat tällöin korkeammat kuin sellaisessa leikkauksessa, josta potilas toipui sairaalasängyssä pari viikkoa.

Olen itse joutunut urallani usein arvioimaan hoidon taloudellista arvoa. Eräs menetelmä tähän on ns. trade off -metodi, jossa sairas henkilö saa itse arvioida, kuinka paljon hän olisi valmis maksamaan terveestä elinvuodestaan. Tällä metodilla arvioiden terveydenhuollon tuotoksen rahallinen arvo nousee hyvin korkeaksi. Trade off -menetelmä on hyvin tunnettu myös kirjallisuushistoriasta, sillä Faust -niminen fiktionaalinen henkilö oli valmis antamaan jopa kuolemattoman sielunsa saadakseen nuoruuden ja terveyden takaisin.

Käytännössä Sipilän hallituksen ja valtiovarainministeriön toiveet sosiaali- ja terveydenhuollon tuottavuuden paranemisesta sote-uudistuksessa perustuvat lähes kokonaan IT-ratkaisujen mahdollisesti tuomiin tuottavuushyötyihin. Tuottavuuden ja tietotekniikan suhde on kuitenkin ongelmallinen. Kansantalouden tutkijat tuntevat hyvin ns. tuottavuusparadoksin, jolla tarkoitetaan sitä, että missään maailmassa tuottavuus ei ole kasvanut samassa tahdissa informaatioteknologian kehityksen kanssa. Esimerkkinä käytetään usein Yhdysvaltain talouden kehitystä 1970-80 -luvulla. Samaan aikaan kuin Yhdysvaltojen tietokonekapasiteetti yli satakertaistui, puolittui tuottavuuden kasvu aikaisempiin vuosikymmeniin verrattuna. Useimmat kansantaloustieteilijät varoittavatkin laskemasta tuottavuuskehitystä vain tietoteknologian varaan. Samasta varoittavat myös terveydenhuollon asiantuntijat. Maailman arvostetuin lääketieteellinen aikakauslehti New England Journal of Medicine totesi (”Unraveling the IT Productivity Paradox”) Obamacaren odotuksia vuonna 2012 arvioidessaan, että suurten ja näyttöön perustumattomien tietoteknologian hyötyjä koskevien väitteiden sijasta pitäisi keskittyä optimaalisten ratkaisujen hakemiseen IT:n käytölle terveydenhuollossa.

Monet sote-uudistuksen tuottavuuden paranemista koskevat odotukset ovatkin melko lailla uskon ja toivon varassa. Valtiovarainministeriön sote-laskuharjoituksiin sopii siksi hyvin vanha lastenloru: Tule, tule hyvä sote, älä tule kallis sote. 

 

LasseLehtonen
Kokoomus Espoo

Toimin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin diagnostiikkajohtajana ja Helsingin yliopiston terveysoikeuden professorina. Olen osallistunut terveydenhuollon kehittämiseen mm. Sosiaali- ja terveysministeriön asettamassa sote-uudistuksen valmistelun ja toimeenpanon tuen asiantuntijaryhmässä sekä Euroopan unionin komission eurooppalaisen terveydenhuollon kehittämisen asiantuntijaryhmässä (EXPH). Jaan tässä blogissa tietoa ja omia ajatuksiani suomalaisen terveydenhuollon tilanteesta ja tulevaisuuden näkymistä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu