Sote ja tuottavuusparadoksi
Kansantalouden rahakirstun vartijat astuivat 13.11. parrasvaloihin. Valtiovarainministeriön valtiosihteeri Martti Hetemäki piti sote-uudistusta välttämättömänä kestävyysvajeen kukistamiseksi. Hänen edeltäjänsä Raimo Sailas taas piti sote-uudistusta niin huonosti valmisteltuna, etteivät sen tavoitteet kustannusten kasvun hillinnässä voi toteutua. Molemmat suuresti arvostetut virkamiehet ovat kommenteissaan varmasti aivan oikeassa.
Jotta kestävyysvajeen nujertamisessa voitaisiin onnistua, tulisi sote-kulujen kasvun seurata kansantalouden kasvua. Muutoin sairaanhoidon ja sosiaalihuollon kuluja joudutaan rahoittamaan syömävelalla ja lasku jää tulevien sukupolvien maksettavaksi. Korkean verotuksen hyväksyttävyys pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa perustuu toisaalta ajatukseen siitä, että veroja vastaan yhteiskunta antaa turvaa sosiaalisten riskien varalta. Suomessa ei – ainakaan vielä – syöpäsairas joudu myymään taloaan korkeiden hoitokustannusten takia.
Valtiovarainministeriön laskelmat sote-kulujen kasvusta perustuvat pitkälti oletukseen, että sote-kulut kasvavat samassa vauhdissa yli 75-vuotiaiden määrän kasvun kanssa. Mitä paremmin terveydenhuolto onnistuu tehtävässään elinikäennusteemme pidentämisessä, sitä huonommin maalla tuon ajatusmallin mukaan menee. On toki totta, että kuollut potilas tulee usein paljon halvemmaksi, kuin hengissä oleva hoitoa tarvitseva, mutta vanhusten näkeminen pelkkänä kulueränä ei tee oikeutta veronsa tunnollisesti maksaneille seniorikansalaisille. Kaiken lisäksi tilastot osoittavat, että merkittävät hoito- ja hoivakulut painottuvat vasta viimeiseen elinvuoteen. Tosiasiassa väestön eliniän pidentymien ei siis suoraan lisää hoivan ja hoidon kuluja, vaan siirtää niitä eteenpäin. Esimerkiksi Tanskassa 75 % yli 75-vuotiaista on nettoveronmaksajia eli maksavat valtiolle veroja enemmän kuin aiheuttavat kuluja. Pohjoismainen sosiaaliturvajärjestelmä on näin ollen onnistunut erittäin hyvin tuottaessaan terveitä elinvuosia ja hyvinvointia.
Valtiovarainministeriö on myös huolissaan sosiaali- ja terveydenhuollon tuottavuuskehityksestä. EU-tilastoja varten tehdyissä Tilastokeskuksen raporteissa sote-alojen tuottavuus on laskenut koko 2000-luvun. Mainitsematta kuitenkin jää, että Suomen terveydenhuollon tuottavuus on parempi kuin kilpailijamaissa ja että työvoimavaltaisten julkisen sektorin alojen tuottavuuden arvioimista vaikeuttaa tuotosten rahamääräinen arvottaminen. Ongelmaa on kuvannut hyvin Osmo Soinivaara kirjassaan ”Julkisen sektorin tuottavuus”. Hän toteaa mm, että kansantalouden mittarit eivät tunnusta tuottavuuden nousuksi sairaanhoidon suuria edistysaskelia, vaikka hoito tuottaa nyt samalla rahalla enemmän terveyttä kuin aikaisemmin, eikä potilaan toipuminen leikkauksista vie enää niin kauan kuin ennen. Esimerkiksi syöpähoidon paremmat tulokset näkyvät joissain mittareissa tuottavuuden alenemisena, koska kuolevassa potilaassa on vähemmän hoitamista kuin potilaassa, joka hoidetaan terveeksi. Siirtyminen moderniin päiväkirurgiaan näkyy sekin tuottavuuden laskuna, koska potilas pääsee kotiin jo samana päivänä ja kustannukset hoitopäivää kohden ovat tällöin korkeammat kuin sellaisessa leikkauksessa, josta potilas toipui sairaalasängyssä pari viikkoa.
Olen itse joutunut urallani usein arvioimaan hoidon taloudellista arvoa. Eräs menetelmä tähän on ns. trade off -metodi, jossa sairas henkilö saa itse arvioida, kuinka paljon hän olisi valmis maksamaan terveestä elinvuodestaan. Tällä metodilla arvioiden terveydenhuollon tuotoksen rahallinen arvo nousee hyvin korkeaksi. Trade off -menetelmä on hyvin tunnettu myös kirjallisuushistoriasta, sillä Faust -niminen fiktionaalinen henkilö oli valmis antamaan jopa kuolemattoman sielunsa saadakseen nuoruuden ja terveyden takaisin.
Käytännössä Sipilän hallituksen ja valtiovarainministeriön toiveet sosiaali- ja terveydenhuollon tuottavuuden paranemisesta sote-uudistuksessa perustuvat lähes kokonaan IT-ratkaisujen mahdollisesti tuomiin tuottavuushyötyihin. Tuottavuuden ja tietotekniikan suhde on kuitenkin ongelmallinen. Kansantalouden tutkijat tuntevat hyvin ns. tuottavuusparadoksin, jolla tarkoitetaan sitä, että missään maailmassa tuottavuus ei ole kasvanut samassa tahdissa informaatioteknologian kehityksen kanssa. Esimerkkinä käytetään usein Yhdysvaltain talouden kehitystä 1970-80 -luvulla. Samaan aikaan kuin Yhdysvaltojen tietokonekapasiteetti yli satakertaistui, puolittui tuottavuuden kasvu aikaisempiin vuosikymmeniin verrattuna. Useimmat kansantaloustieteilijät varoittavatkin laskemasta tuottavuuskehitystä vain tietoteknologian varaan. Samasta varoittavat myös terveydenhuollon asiantuntijat. Maailman arvostetuin lääketieteellinen aikakauslehti New England Journal of Medicine totesi (”Unraveling the IT Productivity Paradox”) Obamacaren odotuksia vuonna 2012 arvioidessaan, että suurten ja näyttöön perustumattomien tietoteknologian hyötyjä koskevien väitteiden sijasta pitäisi keskittyä optimaalisten ratkaisujen hakemiseen IT:n käytölle terveydenhuollossa.
Monet sote-uudistuksen tuottavuuden paranemista koskevat odotukset ovatkin melko lailla uskon ja toivon varassa. Valtiovarainministeriön sote-laskuharjoituksiin sopii siksi hyvin vanha lastenloru: Tule, tule hyvä sote, älä tule kallis sote.
Mikä on arvoisa blogistin näkemys, mille tasolle maksut (korvaukset palvelun tuottajalle) pitää määrätä. Nehän ovat samat perusterveydenhuollossa kaikille palvelun tuottajille. Sama pätee kai erikoisterveydenhuollossa kaikille niille, jotka niitä saavat oikeuden tuottaa ja kuka kansalainen niitä sitten käyttää palvelusetelillä.
Eikös tässä ole julkinen hintamonopoli syntymässä ja ilman kilpailua maakunnan määräämänä.
Ilmoita asiaton viesti
Jos asiakassetelillä saa vain minimituotteen ja omalla rahalla (tai vakuutuksella) joutuu maksamaan lisät, voi asiakasmaksu olla pienikin. Jos ja kun valtion rahoitus maakunnille jää riittämättömäksi, kasvaa paine asiakasmaksujen nostoon. Todennäköisesti asiakasmaksuille tulee kuitenkin valtakunnalliset ylärajat, kuten nytkin on.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä tämä hinnoittelu/korvaukset ei vielä minulle aivan aukea -ei asiakkaan ja ei valtion kammalta katsottuna. Ja mitä vaikuttaa kela -korvauksen poistuminen valtionbudjetin kannalta. Maakuntakohtaiset määrärahat, ketkä siitä pääsevät sopimukseen, kun ykksikään maakunta tuskin on niihin tyytyväinen-
Tästä puhutaan liian vähän.
—-
Jotenkin tuntuu, että perutaan koko sote- ja maakuntauudistus ja paikataan nykyiset pullonkaulat terveydenhuoltopalveluissa.
Ilmoita asiaton viesti
Korvausten suuruuden määrittelyyn olisi täysin objektiivinen ratkaisu. Samalla yritysten kikkailumahdollisuudet poistuisivat, koska korvaukset tulisivat aina asiakkaiden kautta. Se pistäisi yritykset aidosti kilpailemaan. Kiinteä korvaus on liian hutera ratkaisu.
Valtio voisi maksaa kaikkien terveydenhoidon (siis lääkkeet ja hoitomaksut hammashoito mukaan lukien), mutta yksityisellä puolella sen joutuisi ensin maksamaan itse. Maksut huomioitaisiin verotuksessa käyttäen vähennyksenä kansalaisten terveydenhoitokulujen mediaania. Valtava määrä laskutusbyrokratiaa vältettäisiin niin valtion ja potilaiden kuin valtion ja yksityisten yritysten välillä. Se olisi potilaille äärimmäisen kätevää ja siinä olisi myös täydellinen valinnanvapaus.
Ilmoita asiaton viesti
Yli 75-vuotiaat maksavat veroja saamistaan tulonsiirroista (eläkkeistä), hyvin harvat ovat palkansaajia tai pääomatuloilla eläviä.
Ilmoita asiaton viesti
Tilastollisesti ihminen on kustannus yhteiskunnalle ennen 25 ikävuotta ja 60 v jälkeen ,kun kaikki kulut lasketaan. Eli keskimäärin yhteiskunnalle meistä on taloudellista hyötyä 25 ja 60 ikävuosien välillä.
Mutta ihmisen arvoa ei pidä mitata rahalla. Ihmisarvo on enemmän kuin ihmisen”markkina-arvo”.
Eutanasia keskustelu saa puhtia,jos sinua ja minua mitataan ainoastaan euroissa.
Jokainen elämä on silti arvokas tuottipa yksilö mitä tahansa elämänsa aikana.
Ilmoita asiaton viesti
Lasse Lehtonen kirjoittaa oikein ja usein hallituksen sote-suunnitelmista, jotka ovat aivan keskeneräisiä, eivätkä tule tuottamaan minkäänlaisia säästöjä. Päinvastoin valinnanvapaus tuo miljardien lisäkustannukset ja maakuntamalli kasvattaa transaktiokustannuksia.
Yksi asia, minkä Lehtonen unohtaa mainita kustannuksia lisäävänä asiana on osaamisen heikkeneminen. Osaamisen kehittämisen hallitus on kokonaan unohtanut lakiesityksissään. Suomessa on tällä hetkellä paljon nuoria, vastavalmistuneita lääkäreitä, joilla on vähäinen kokemus kliinisestä työstä ja huono tuntemus alueensa sote- palveluista, joten oikean diagnoosin tekeminen ja potilaan lähettäminen oikeaan jatkohoitopaikkaan tarvittaessa on vaikeutunut.
Lääketieteellisiin tiedekuntiin on otettu lisää opiskelijoita lisäämättä opettajia. Kurssilla on ´voinut olla niin paljon kandeja, että he eivät mahdu edes luentosaliin, saati ryhmäopetustilaan. Helsingin yliopiston budjetista leikattiin 100 miljoonaa, mikä vaikutti suoraan opetushenkilökunnan määrään.
Hallitus unohtaa lakiesityksissään osaamisen ja tutkimuksen. Yritysten johdossa olevat ekonomistit luulevat, että terveyshyöty syntyy siitä, että ”tehokkuus on hyvä”. Heidän tehokkuutensa on aivan muuta kuin osaaminen ja integraatio. He luulevat, että tehokkuus on sitä, että katsoo mahdollisimman monta potilasta tunnissa.
Kauppatiueteen maisterit tulisi heittää ulos terveysyritysten toimarin tehtävästä tai panna heidät talouspäälliköksi. Terveysyritystä tulisi johtaa ei-rahanahne lääkäri, niin saisimme vähän realismia heidän toimintaansa.
Ilmoita asiaton viesti
Hallitus todellakin unohtaa paljon, mutta sehän on itsestään selvää, etteivät poliitikot voi ymmärtää syntyjä syviä. Valitettavasti he voimansa ja valtansa tunnossa kuitenkin niin uskovat.
Terveydenhuollon ylimpään hallintoon tulisi luoda poliittisesti riippumaton innovaatiojärjestelmä, jonka avulla varmistettaisiin terveydenhuollon vakaa kehitys ilman poliittista hässäköintiä. Järjestelmään tulisi siirtää myös nykyisin Suomen Akatemialla oleva vastuu lääketieteellisen tutkimuksen rahoituksesta. Järjestely tukee mahdollisuuksia hyödyntää Suomen terveydenhuoltojärjestelmää ja sen tuottamaa tietovarantoa tutkimuksessa, joka puolestaan voisi palvella terveydenhuoltoa. Järjestely voitaisiin toteuttaa huikeasti nykyistä pienemmillä byrokratiakuluilla. Akatemiahan on nykyisin eräänlainen tutkimusrahoituksen syöpä.
Olen pitkälti samaa mieltä, että markkinataloudellinen ajattelu ja johtaminen pitäisi saada kitketyksi terveydenhuollosta. Sama koskee myös politiikkaa, jonka kanssa terveydenhuollolla ei pitäisi olla mitään tekemistä hallitustason alapuolella.
Ilmoita asiaton viesti
Harvinaisen hyvä kommentti! Osaaminen on kaiken a & o. Jos lääkärimme on huonosti koulutettu, tuottavuus laskee, oli heitä kuinka paljon tahansa. En ymmärrä mitä nuo päättäjät oikein ajattelevat? Ideologiat edellä mennään.
Ilmoita asiaton viesti
Yllä oleva kommentti on käytännön lääkärin ääni, sillä plastiikkakirurgi näkee ”väärin hoidettuja potilaita joka päivä”. Säärihaava, säärimurtuma, kasvovamma, sarkooma ym lähetetään usein liian myöhään hoitoon, kun ei tiedetä, että se voidaan parantaa tai hoitaa. Myöhästynyt hoito aiheuttaa paitsi inhimillisiä kärsimyksiä myös valtavia lisäkustannuksia. Valinnanvapaus ei yhtään lisää oikeaa hoitoa, vaan pirstoo vielä olemassa olevatkin hoitoketjut.
Toivoisin, että valtiovarainministeriön virkamiehet ja päättävät poliitikot kuulisivat Suomen kliinisen lääketieteen huippuja:
– Faltin palkittua prof. Ari Leppäniemeä
– Kondrad Reijovaaran palkinnon saanutta ensihoitolääkäri Teuvo Määttää.
Ilmoita asiaton viesti
Milläköhän ilveellä saisi lopetetuksi höpötyksen valinnanvapaudesta. Se ei ole mitään konkreettista eikä siihen ole yleisesti ottaen edes asiallisia edellytyksiä. Nyt ollaan menemässä yhä syvemmälle mielikuvien markkinointiin, joka vääristää terveydenhuollon.
Ilmoita asiaton viesti
Valinnanvapaus on todella vain sana, jonka tarkoitus voi olla mitä tahansa. Suurin osa potilaista menee lähimpään terveyskeskukseen ja olettaa saavansa sieltä ensiluokkaista hoitoa. sen vuoksi opetus ja koulutus tulee olla ensiluokkaista ja läpi työuran kestävää.
Ilmoita asiaton viesti
Työskentelin joitakin vuosia hoitokodissa. Digitalisaation myötä tuottavuus laski reilusti, ainakin jos mittana käytetään asukkaiden kanssa vietetty aika.
Erään sairaalan polilla ylihoitaja määräsi entisen it-ohjelman lisäksi uutta päällekkäistä ohjelmaa, jonka konsultit olivat suositelleet. Sairaalan lääkärit ja hoitajat vastustivat. Ohjelma otettiin kuitenkin käyttöön vaikka tutkimusten mukaan uuden ohjelman tottumiseen menisi vuosia, se oli epäkäytännöllinen ja hidasti selvästi työtä entiseen yhteen digiohjelmaan verrtattuna. Miksi esimiehet eivät kuuntele potilastyötä tekeviä tahoja. Mielestäni varsinkin ylihoitajat ja nykyisin myös monet osastonhoitajat ovat vieraantuneet liikaa potilaista. Lääkärikunnassa tätä vieraantumista esimiestasossa on vähemmän, mutta pelkään että se on lisääntymään päin. Om tärkeää että päätökset perustuvat potilasta lähellä olevaan tietoon.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä sitten pitäisi tehdä ? Yksi ehdottaa S-J P, että ”Jotenkin tuntuu, että perutaan koko sote- ja maakuntauudistus ja paikataan nykyiset pullonkaulat terveydenhuoltopalveluissa.”
Nyt, kun on eletty jo yli 20 vuotta, eikä ole saatu yhtään mitään aikaiseksi, eikö olisi aika panna asioita tuulemaan. Korjataan, kun korjaamista on. Mutta ei tämä soppa parane taas kerran alusta lähtemällä. Kaikki puolueeet ovat jo soppaan lusikkansa panneet.
Ilmoita asiaton viesti
Mielestäni sote-uudistukseen löytyy muitakin mahdollisuuksia kuin hallituksen esittämä. Omasta kokemuksesta voin kuitenkin kertoa, että sellaisia on ainakin ollut mahdotonta saada läpi valtalehtiin. Lopulta oli tyytyminen Demokraattiin, joka antoi tilaa myös perusteluille (https://demokraatti.fi/mielipide-uusin-valinnanvap…). En ole puolueihmisiä, joten leimautuminen vasemmistolaiseksi oli ikävää, mutta vaihtoehtojen esille pääsy oli tärkeämpää. Tarjosin juttua eri laajuuksissa myös mm. Suomen Kuvalehteen, mutta sen sijaan he halusivat parin viikon kuluttua julkaista mielipiteenä Hyvinvointialan liiton sote-kirjoituksen.
Ilmoita asiaton viesti