*

LasseLehtonen Syteen tai soteen

Pystyvätkö pienet maakunnat järjestämään vaativat sote-palvelut

Eduskunnan perustuslakivaliokunta arvioi parhaillaan sitä, takaavatko Sipilän hallituksen sote-esitykset jokaiselle riittävät sote-palvelut. Eräs arvioinnin kohde on pienten maakuntien kyky selvitä soten järjestämisvelvollisuudesta. Esityksen mukaisista maakunnista pienimmän (Keski-Pohjanmaa) väkiluku (n. 70 000) on vain 4 % maakunnista suurimman (Uusimaa) väkiluvusta (n. 1,6 miljoonaa). Sote-uudistuksen eräs keskeinen alkuperäinen tavoite oli yhdenvertaisten palvelujen turvaaminen maamme eri osissa.

Suuri osa terveydenhuollon asiantuntijoista arvioi uudistuksen alkaessa, että sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäjäksi Suomessa riittäisi viisi järjestäjätahoa. Kun maassa on 5 yliopistollista sairaalaa, olisi viiden järjestäjätahon ympärille ollut mahdollista rakentaa järjestelmä, jossa koko palveluketju perusterveydenhuollosta vaativaan erikoissairaanhoitoon olisi ollut saman tahon ohjauksessa. 

STM:n selvitystyöryhmä julkisti Sipilän hallituksen alkutaipaleella elokuussa 2015 alivaltiosihteeri Pöystin johdolla laaditun ehdotuksen, jossa palvelujen järjestäjäksi olisi tullut 9-12 maakuntaa. Tämä ehdotus ei kuitenkaan kelvannut päähallituspuolue Keskustalle, jonka vaatimuksesta järjestäjätahojen määrä nostettiin 18 maakuntaan. Näin väestöltään pienet alueet, joissa poliittinen enemmistö on usein Keskustapuolueella, saivat nekin sote-järjestämistehtävän ja siihen valtion rahoitusta.

Vaikka Sipilän hallitus on katsonut, että 18 maakuntaa pystyy järjestämään sote-palvelut, on se samalla katsonut, että 19 sairaanhoitopiiriä ei pysty tuottamaan riittävän laadukkaita päivystyspalveluja väestölleen. Erikoissairaanhoidon päivystys tulee keskittää ns. laajan päivystyksen sairaaloihin 12 perustettavassa maakunnassa. Parhaillaan lausunnoilla oleva luonnos valtioneuvoston asetukseksi erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä tulee rajaamaan myös muuna kuin päivystysaikaan annettavaa hoitoa. Se keskittää hoitoja riittävän potilasmäärän ja osaamisen omaaviin yksiköihin. Asetuksen täytäntöönpano tulee sitten aikanaan entisestään muuttamaan eri maakuntien julkisen terveydenhuollon tarjolla olevaa valikoimaa.

Sote-uudistuksen tarkoituksena on siis ollut turvata väestölle yhdenvertaiset palvelut. Samanaikaisesti kuitenkin oikeutta tuottaa palveluja rajataan hoidettavien potilaiden määrän perusteella, jolloin pienempien maakuntien mahdollisuutena järjestää näitä palveluja on joko sopia palvelun tuottamisesta toisen maakunnan kanssa taikka hankkia palveluja yksityiseltä taikka julkiselta palvelutuottajalta. Eräänä sote-uudistuksen välineenä palvelujen järjestämiseen on yliopistosairaaloiden erityisvastuualueet korvaavien yhteistyöalueiden välinen yhteistyösopimus. Yhteistyön edellytyksenä kuitenkin silloin on, että kaikki yhteistyöalueen maakunnat ovat yhtä mieltä tarvittavasta järjestelystä. Sote-lainsäädännössä yhteistyöalueelle ei ole haluttu antaa päätösvaltaa palvelujen tuotannon järjestämiseen, vaan siitä on pienenkin maakunnan saatava itse päättää.

Suomessa vallitsee suuri yksimielisyys siitä, että n. 300 kunnallista sote-palvelujen järjestäjää on aivan liikaa ja että järjestäjällä täytyy olla riittävät voimavarat ja osaaminen tehtävästä selvitäkseen. Tanskassa erikoissairaanhoidon järjestämisestä vastaa viisi aluetta ja Norjassa neljä. Ruotsissa terveyspalveluja järjestäviä maakäräjiä on 20, mutta niiden määrän vähentämistä on suunniteltu. Pohjoismaisittain katsoen Suomeen ehdotettu sote-järjestäjien määrä on väestömäärään nähden varsin suuri. Sote-uudistuksen tavoitteiden osalta ongelmia aiheutuu erityisesti siitä, että hyvin pienten maakuntien osalta on vaikea taata, että ne pystyvät järjestämään väestölleen omalla alueellaan riittäviä erikoissairaanhoidon palveluja.

Kaupungistuminen on globaali megatrendi, joka tuskin Suomessa pysähtyy sote-lainsäädännön voimin. Väestön valtaosa keskittyy Suomessakin kasvukeskuksiin. Kasvukeskuksiin keskittyvät myös ne osaajat, joita tarvitaan erikoissairaanhoidon palvelujen tuottamiseen. Ilman mekanismia, jossa varmistetaan, että nämä osaajat ovat käytettävissä myös kasvukeskusten ulkopuolella tarvittaviin palveluihin, on soten tavoitteita välttämättömän sairaanhoidon yhdenvertaisesta saatavuudesta vaikea toteuttaa. Muissa Pohjoismaissa keskeinen varmistusmekanismi on ollut järjestäjätahon koon kasvattaminen yli puolen miljoonan henkilön väestöpohjan suuruiseksi. Sipilän hallitus on parhaillaan valtioneuvoston asetuksella keskittämässä erikoissairaanhoidon palveluja. Sote-lainsäädännössä järjestämistehtävän keskittäminen on kuitenkin jäänyt puolitiehen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset